Kuulumisia
Blogin päivitys on ollut pitkällä tauolla. Itsestä tuntuu, ettei tuosta edellisestä kirjoituksesta nyt niin pitkä aika kuitenkaan ole. B-pojat täyttivät vastikään 2 vuotta. Onnea Popi & Luca! <3 Hurjasti lähestyy myös ensimmäisen pentueen veteraani-ikä.

Viimeiseen vuoteen on mahtunut monenlaista asiaa. Näin kun vuosi alkaa olla lopuillaan, tulee tarve vähän koostaa tapahtumia. Ei ole tullut tänne blogiin kerrottua sitäkään tärkeää seikkaa, että hankin reilu vuosi sitten uuden koiran laumaamme. Tämä reipas neitokainen on viralliselta nimeltään Golden Rose Ring Of Fire ja kutsumanimeltään Mitra. Mitran kanssa ollaan tässä ehditty kulkea näyttelyissäkin peräti 5 kertaa tämän vuoden aikana, mikä on itselle paljon se. Ja tarkoitus on jatkaa näyttelyharrastusta jatkossakin. Neiti tarvii vielä aikaa kehittyäkseen. Lisäksi aloitimme syksyllä rallytokon, josta olemme molemmat olleet innoissaan. Siinäkin tavoitteena olisi jossain vaiheessa päästä kisakentille saakka.

Keväällä ei koirarintamalla mennyt kauhean mairittelevasti. Ensin tuli tieto Mitran isän mahdollisesta PRA:sta, joka romutti hetkellisesti kaikki jalostushaaveet. Sittemmin olen päättänyt katsoa asiaa rauhassa eteenpäin ja olla tekemättä mitään hätäisiä ratkaisuja asian suhteen. Toiveessa olisi, että tälle silmäsairausmuodolle löydettäisiin geenitesti, jolloin olisi mahdollista saada tämän sairauden suhteen terveitä (normaaleja/kantajia) pentuja. Mitra tulee antamaan verinäytteen tutkimusta varten.

Toinen surkea tapahtuma oli Pihkan onnettomuus agilitytreeneissä, joka johti siihen, että ristiside repesi ja varpaankoukistajajänne luksoitui pois paikoiltaan. Pihka leikattiin ja steriloitiin samalla. Näinpä tämä kasvatuslinjani päättyy tähän. Monenlaisia kuvioita tuli pyöriteltyä mielessä, mutta tämä on surullinen lopputulos.

Näyttelyitä
Mitra aloitti näyttelyuransa Posion ryhmänäyttelyssä pentuluokassa. Tähän liittyi se ei kahta ilman kolmatta ja muutama päivä ennen näyttelyä Mitra loukkasi etutassun lenkillä. Siitä seurasi ontumista ja olinkin ihan varma, ettemme pääse kehään näyttelypäivänä. Lopulta tassu oli sen verran kunnossa, että pystyttiin pyörähtämään kehässä. Tuomari tuntui tykkäävän Mitrasta todella paljon ja tuloksena oli KP ja ROP-pentu.

Seuraava näyttely oli sitten Oulun KV näyttely heinäkuussa. Mitra esiintyi taas mallikkaasti ja oli junioriluokassa ERI2 ja sai SA:n. Päästiin siis pyörähtämään paras narttukehässä, jossa juniorit käytiin kättelemässä ensin pois.

Kolmas näyttely oli Seinäjoella lokakuussa ja harmikseni Mitra aloitti karvan tiputtamisen ennen tuota. Vähäisellä karvapeitteellä käytiin hakemassa EH. Draivia olisi saanut olla enemmän ja itsekin olin kiinnittänyt huomioni vähän kireän näköiseen takajalkojen liikkeeseen. Siispä suuntasimme hierojalle ennen seuraavia näyttelyitä ja sieltä saimme ohjeeksi venytellä kunnolla päivittäin.

Vuoden viimeinen näyttelykoitos oli messarissa kahden päivän näyttelyt. Helsinki Winnerissä esiintyminen ei mennyt kauhean hyvin, kun toisella oli kauhea tarpeiden panttaus päällä ja näin ollen liikkui todella huonosti. Tuomarin mielestä vika oli lantiossa, joten tulokseksi tuli H. :( Seuraavana päivänä oltiin jo päästy eroon tuosta ongelmasta, joten Mitra liikkui taas hyvin. Päivi Eerolalta saatiin todella kiva arvostelu täysin kaljulle koiralle, arvosana tällä kertaa EH. Ensi vuonna toivottavasti päästään taas täydellä turkilla esiintymään! 

Näyttelyarvostelut

Posio 7.5.2016 ryhmänäyttely

Tuomari Jaana Hartus
Erinom.tyyppi, eritt. lupaavan rakenteinen. Eritt. lupaavat hyvin kulm. raajat. Hyvämuot. runko. Lupaava pää. Hyvät korvat. Eritt. lupaavat joustavat liikkeet. Hyvä karva.
PEK1, ROP-pentu, KP

Oulu 10.7.2016 KV näyttely
Tuomari Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
11 months, nice long head, very feminine, almond shape eyes, excellent ear carriage, very expressive. Nice top and under line. Well angulated front and behind. Front movement should be more correct. Good coat and temperament.
JUN ERI2, SA

Seinäjoki 22.10.2016 KV näyttely
Tuomari Joakim Olsson, Ruotsi
14 månader. utm feminin helhet. vackert feminint välskuret huvud. välburna öron. bra norparti. utm hals. bra förebröst och bröstkorg. något knappa vinklar fram, välvinklad bak. rör sig något kort bak, kunde ha mer drive. lovande päls.
JUN EH

Helsinki 10.12.2016 Helsinki Winner KV
Tuomari Maija Heinilä, Norja
Hieman liian vahvapäinen. Hieman leveälle kiinnittyneet korvat. Oikeanmuotoiset silmät. Hyvät kulmaukset. Käyristää lanneosaa seistessä ja liikkeessä. Luisu lantio. Hyvä karvapeite ja väri. Lanne osan takia hyvä.
JUN H

Helsinki 11.12.2016 Vuoden voittaja KV
Tuomari Päivi Eerola
Pitkä linj. hyvässä kuivassa ja kiinteässä kunnosa edukseen esiintyvä narttu. Kookas pää, joka saisi ola narttumainen. Tummat silmät. Hyvät korvat. Sopiva kaula. Tasap. kulm. Karvapeite vaihtumassa. Tasap. ravi. Esiintyy kauniisti.
JUN EH