Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Nellin kanssa tokossa

27.10.2009 - 08:57 / Kategoriat: tokotreenit

Nellin kanssa kävimme tokoilemassa maanantai iltana. Meitä oli kaksi voittajaluokan harjoittelijaa paikalla ja treenasimmekin sitten yhdessä. Aluksi kävimme alokasluokan koirien kanssa paikalla olossa ja olimme piilossa 1,5 minuuttia. Ollaan viime aikoina tehty aika lyhyitä paikalla oloja johtuen uudesta harjoitteluhallista, joka on aika meluisa. Nellillä on välillä ollut ongelmia uusissa paikoissa paikalla olossa. Olenkin halunnut sille paljon onnistuneita suorituksia uudessa paikassa. Lisäksi olemme viime aikoina treenanneet aika usein paikalla istumista, mitä ei eilen kuitenkaan tehty. Mutta minulle sanottiin että se tuleekin vasta EVL:ssä.

Nellin kanssa sitten mietittiin kaukokäskyjä. Tarvimme todennäköisesti uuden käskyn seisomisesta maahan menoon, että se ymmärtää mitä siltä vaaditaan. Nelli kun kuitenkin osaa hissiliikkeenä sen pienellä avustuksella suorittaa. Maahan käsky vaan ei oikein toimi, sillä silloin se nostaa etutassuja ilmaan ja heittäytyy alas hieman edeten paikaltaan. Nyt pitäs vaan miettiä sellainen käsky, jonka minä muistan jatkossakin ja erottuu tarpeeksi muista käskyistä. Sama homma seisomisesta istumisen kanssa, Nellille pitää iskostaa, että siinä pitää hieman peruuttaa etutassuilla.

Käskytettynä seuraaminen meni hyvin, ehkä vähän liiankin innokas oli Nelli, sillä hypähteli pari kertaa. En tässä vaiheessa halua kuitenkaan ojentaa sitä ollenkaan, sillä intoa ja kontaktia me tarvimme eniten lisää. Tällä hetkellä ne on ollut paikallaan joka treenikerralla. Nelli osaa sievästi myös sivuaskeleet, mutta peruutusta meidän pitää treenata kovasti. Sain nyt kanssatreenaajalta neuvon, kuinka hihnan voisi kääriä koiran ympärille ja sillä estää sitä joka askeleelta istumasta.

Lopuksi otimme luoksetulon maahanmenoa. Nelli tekee pysähdyksen ja maahan menon hitaasti, joten aluksi otimme vain vauhdikkaita maahan menoja niin, että peruutin. Sitten otettiin lyhyellä matkalla luoksetulon maahanmeno. Ensimmäisellä kerralla Nelli eteni paljon ennen pysähdystä. Otin käyttöön takapalkan ja pysähdys nopeutui, mutta maahanmeno on vielä hidas ja se saattaa jättää kyynärpäät ilmaan pitkäksi aikaa. Mutta ilmeisesti takapalkkaa kuitenkin kannattaa käyttää, koska pysähdys nopeutuu.

Eli eikun treenaamaan lisää!

 

Tokotreeneissä

24.02.2009 - 21:28 / Kategoriat: tokotreenit

Tiistaina treenattiin jälleen Tiinan ohjauksessa. Otettiin alkuun seuraamista käskytettynä. Nelli meni varsin mallikkaasti, mutta olisin toivonut hieman enemmän draivia ja parempaa kontaktia, mutta paikka oli varsin hyvä koko ajan.

Toisena liikkeenä otimme maahanmenoa. Nellillä on siis ongelmana se, että se ottaa sivulle muutaman askeleen maahan mennessä. Treenasin siinä ennen meijän vuoroa maahanmenoa seinän vierustalla sekä avustamalla toisekseen oikeaan asentoon. Huomasin, ettei ainakaan ihan seinän vierustaa kannata kävellä, se kyllä osaa siinäkin vinon maahanmenon... Kun meidän vuoro oli suorittaa liike, Nelli teki varsin mallikelpoisen suorituksen! Eli treenaaminen kannattaa! ;) Lisäksi meidän piti tehdä maahanmenoa niin, että itse peruuttaa ja koira on suoraan edessä. Sekin meni hienosti.

Otimme itsekseen hyppynoutoa ja vielä erikseen hyppyä. Nelli teki vauhdikkaita ja kauniita suorituksia. :) Mitään ongelmia ei ollut kapulan nostamisessa eikä luovuttamisessa.

Olin aika yllättynyt kuinka hyvin Nelli jaksoi treenata, vaikka oli käynyt pitkällä juoksulenkillä ennen treenejä.

 

Tiistaina tokoilemassa

04.02.2009 - 20:26 / Kategoriat: tokotreenit

Paula veti tällä kertaa meille treenit ja harjoittelimme kääntymisiä, etenkin vasemmalle. Lisäksi otettiin paikallaolo ja luoksetulo. Meidän käännöksissä on yksi ongelma ja se olen minä, teen kuulemma kummallisia liikkeitä. Nooh, tämä ei ollut uutta, sillä tiedän etten oikein hallitse liikkumista. Luoksetulossa kehoitettiin, että voisimme pysäytyksen jälkeen juosta yhdessä palkalle. Tässä pointtina ilmeisesti olisi se, ettei koiralla olisi niin suuri tarve juosta luokseni. Ehkäpä se auttaisi pysäytyksen nopeutumiseenkin. Paikallaolossa Nelli oli kuulemma ollut levottoman oloinen...

 

Tokokoe 17.1.09, Tornio

17.01.2009 - 20:25 / Kategoriat: tokotreenit

Tuomarina Allan Aula.

Paikallamakuu 8
Seuraaminen 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 9
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10

Yhteensä 164p ja 1. tulos.

 

Ei mennyt tämäkään koe ihan putkeen, mutta ykkönen mikä ykkönen. Seuraavalla kerralla sitten paremmin! ;)

 

Viime aikojen tottelemisia

22.10.2008 - 15:57 / Kategoriat: tokotreenit
Olemme ilmoittautuneet 25.10 olevaan tokokokeeseen. Sitä silmällä pitäen on sitten treenattukin. Toissa viikolla käytiin treenaamassa hallilla kolmena arkiaamuna. o.O Otettiin melkein kaikki liikkeet. Tänään menemme treenaamaan Viski-aussien kanssa Kaukovainiolle. Tarkoitus on ottaa lähinnä paikallaoloa (plus jotain pientä säätöä) ja ennen lauantaita ei sitten enää treenatakaan lisää.

Maanantaina treeneissä otimme kokeenomaisesti kaikki liikkeet. Vähän hiomista löytyi useista liikkeistä, mutta varmaan ykköstulos olisi kuitenkin tullut. Kunpa nyt saisin psyykattua itseni oikeaan moodiin, niin sitten voisi hyvällä mielin odotella lauantaita. Jos paikallaolo ja seuraaminen menee kohtuullisesti, niin sitten kaikki muu saattaa mennä hyvin. Mutta katsotaan mitä se koira keksiikään kokeessa kun mammaa jänskättää! >:(

Kotisivut ovat tulossa pian näkyviin, ilmoittelen sitten täällä siitä erikseen. ;)
 

Tehotreenit

23.09.2008 - 10:59 / Kategoriat: tokotreenit
On tullut vähän taas taukoa näihin treenien kirjoittamiseen, mutta yritän ryhdistäytyä! ;)

Olimme eilen ainokaisina paikalla tokoilemassa. Ei sitten otettu paikallamakuuta, kun ei ollut kavereita. Mutta otettiin seuraamista monella tapaa. Ensin ihan käskytettynä normaali avoimen luokan seuraamiskaavio, jossa sain antaa lisäkäskyjä ja palkata kesken suorituksen. Meidän ongelmat ovat edelleen edistäminen ja käännökset, etenkin vasemmalle.

Sitten mietittiin ratkaisuja tähän. Hidas käynti on ilmeisesti ratkaisu, sillä siinä koira korjaa asentoa ihan itse ja näin edistää vähemmän. Nyt pitää tehdä sellaisia seuraamisia, joissa aloitetaan hitaalla, vaihdetaan välillä normaaliin muutama askel ja sitten taas hidasta. Toinen mitä pitää treenata on taaksepäin meneminen eli opetetaan koiralle, että seuraaminen ei tapahdu aina eteenpäin eikä varsinkaan aina aloiteta siihen yhteen suuntaan. Kokeilimme myös häiriöpitoista seuraamista, missä liikkeenohjaaja käveli meidän perässä ja toisella kertaa meidän vieressä. Nelli ei juurikaan huomioinut häiriötä. Kun työskennellään, niin sitten ei välitetä mitä ympärillä tapahtuu. ;)

Otimme käskytettynä estehyppyä. Siinä tuli sellainen virhe ensimmäisellä kerralla, että Nelli hyppäsi takaisin liikkeenohjaajan käskystä. Otettiin sitten tätä useamman kerran käskytettynä. Aluksi kävin palkkaamassa kun se oli liikkeenohjaajan käskystä huolimatta pysynyt paikallansa. Sitten kokeiltiin miten se reagoi, jos aukaisen vain suuta tai vedän henkeä sisään. No se mokoma ennakoi! Eli tuli takaisin ilman käskyä. Kun en palkinnut sitä tästä, niin jäi vissiin vähän raksuttamaan siellä päässä ja seuraavalla kerralla pääsin palkitsemaan sitä sen jälkeen kun olin aukaissut suuta ja vetänyt henkeä sisään. Lopuksi vielä palloteltiin hypyllä, jotta ei jäisi niin lähelle istumaan.

Luoksetulossa tehtiin treenejä siten, että koira ei nähnyt, että taakse laitettiin makupala. Ensimmäisellä kerralla se näki, että takana oli makupala kun vilkuili taakse ensin. Ensimmäinen pysäytys menikin ihan hyvin. Sen jälkeen kävimme tarkistamassa yhdessä, että alusta oli tyhjä. Tämän jälkeen Nelli ei pysähtynytkään niin hyvin, joten ei palkkaa ja takaisin koira alkuun istumaan. Seuraavalla kerroilla pysähtyikin todella hyvin, joten siitä palkka ja lopetettiin hyvään suoritukseen.

Otettiin vielä jättäviä liikkeitä. Ensiksi otettiin liikkeestä seisominen, joka meni ihmeen hyvin. Pieni taaksevilkaisu ja maan nuuskaisu olivat ainoat miinuspuolet, muuten ei mitään vikaa. Tässä seuraaminen aloitettiin taas normaalia hitaampana. Maahanmenossa ei taas ollut mitään vikaa, pieni vilkaisu vain taakse. Toinen liikkeestä seisominen sen sijaan ei meinannut pysähtyä ihan heti, joten toinen käsky (tai käsky ja käsky, sellanen ässän suhahdus) ja sitten menikin kaikki oikein nätisti. Ilmeisesti minun ei kannata katsoa koiraa palatessa, sillä silloin se ei niin paljon nuuskuttele ja vilkuile ympäriinsä.

 

Maanantain tokotreenit

25.08.2008 - 22:51 / Kategoriat: tokotreenit
Tällä kertaa ohjatuissa treeneissä oli seuraamista. Tarkoituksena oli pitää kontaktia lähdöstä saakka ja tehdä nopeita istumisia. Tehtiin myös liikkeestä maahanmenoa. Näissä treeneissä menimme limittäin vastakkain toisten treenaajien kanssa. Otimme myös kaksi paikallaoloa ja noutoa.

Nellin seuraaminen on parantunut joskus aikaisemmasta. :) Se hakee paremmin kontaktia ja seuraa melko tiiviisti. Kuitenkin lähdössä se usein vilkaisee ensin eteen päin eikä aina edes jää odottelemaan minua, kun luulee, että nyt vauhdilla eteenpäin. Lisäksi helposti tulee edistämistä. Näihin asioihin tulee kiinnittää huomiota harjoittelussa.

Liikkeestä maahanmeno näyttää menevän paremmin, jos en etene liian nopeasti. Jos on liikaa vauhtia, Nelli heittäytyy enemmän sivulle. Tämä olisi hyvä pitää mielessä kokeessakin. Nopeus on ihan kohdillaan tällä hetkellä. Takaisin tullessa valitettavasti vilkuilee taakse ja nuuhkii maata.

Noutamisessa treenattiin myös sivulla kävelyä. Siinä ei mitään muuta ongelmaa kuin että kontaktia Nellillä on hankalampi pitää kapula suussa. Noutoa treenasimme myös siten, että kapula oli seinän vieressä, jolloin koira toivonmukaan oppisi jarruttamaan ennen nostoa. Näytti ihan toimivan, mutta kaipaa lisää treeniä!

Sain muuten ilmotettua Nellin KAS:n tokokokeeseen. ;)
 

Tokotreenit alkoivat

19.08.2008 - 08:49 / Kategoriat: tokotreenit
Syksyn tokotreenit alkoivat eilen. Otettiin seuraaminen, paikallaolo, liikkeestä maahan ja seisominen, hyppy ja nouto. Nelli seurasi melko mallikkaasti, taas vain tuumasin, että tuollaisen kun saisi kokeeseen! Vähän saisi kontakti olla parempi vielä, varsinkin lähdössä ja käännöksissä.

Paikallaolo meni ihan nappiin, oli tosi hyvä asento ja kaikki eikä edes minun palatessa pahemmin vilkuillut taakse tai haistellut maata. :) Liikkeestä maahanmeno meni myös erittäin mallikkaasti, hieman se vetää siinä sivulle, mutta ei pahasti. Seisomisessa sen sijaan pysähtyy hitaasti. Siihen olisi saatava nopeutta lisää. Lisäksi meinaa haistella maata kun palaan koiran taakse...

Hyppy meni juuri oikein, mutta istuminen voisi olla hieman nopeampi. Noudossa Nelli hieman pyöritteli kapulaa, joten sitä pitää myös hieman harjoitella lisää. Saatiin hyviä vinkkejä tähän.

Meillä on yrityksenä löytää koepaikka vielä syksylle, tiukassa tuntuu olevan!
 

Tokoilua tauon jälkeen

08.08.2008 - 14:08 / Kategoriat: tokotreenit
Kävimme torstaina vähän kokeilemassa miltä se tokoilu maistuu ja hyvältähän se maistui. Tehtiin paikalla olo (n. 2min piilossa), otettiin seuraamista, jättäviä, luoksetuloa ja noutoa. Nelli oli kovin tohkeissaan kun menimme tekemään jotain! Vähän minua kyl jänskätti, että pysyykö se paikalla olossa, kun se oli niin täpinöissään, mutta hyvinhän se pysyi vaikka viereinen koira nousi monta kertaa.

Seuraaminen oli tosi hyvää, mutta vasemmalle käännökset ovat edelleen vaikeita. Niissä kontakti katoaa ja välimatkaa tulee lisää. Pitäisi varmaan treenata paljon seinän vierustaa, jos sen saisi vaikka sillä paremmaksi.

Jättävissä liikkeissä tarvittaisiin nopeutta lisää. Siksi kokeiltiin pallon kanssa. Maahanmenossa se ei toimi niin hyvin, koska Nelli ei malta mennä kunnolla maahan kun se odottaa palloa. Seisomisessa se toimii paremmin. Luoksetulo meni ensimmäisellä kerralla nappiin, mutta kun otettiin lisää vauhtia mukaan, niin heti on vaikeampi pysähtyä.

Maanantaina alkaa ohjatut treenit.
 

Jospa sitä sittenkin uskaltaisi...

07.04.2008 - 08:45 / Kategoriat: tokotreenit

Eilen oli tokossa seuraamista ja paikallaolo. Molemmat meni varsin mainiosti. Seuraamisessa Nelli tahtoo edistää, mutta oli se niin hieno seuraaminen, että kun vain saisi tuollaisen joskus kokeeseen! Mutta koetilanne on aina toinen ja minä jännitän niin kamalasti, että pilaan aina meidän suorituksen.

Nyt sitten tässä pohdin, että ilmoittaisko Nellin KAS:n virallisiin tokokokeisiin. Me ei päästäkään noihin epävirallisiin kokeilemaan, että kannattaako ilmoittautua. Koulutusohjaaja ja muutkin kyllä sanovat, että ilman muuta kannattaa ilmoittautua. Meillä olisi kyllä jonkin verran treenattavaa... Me ollaan viime aikoina keskitytty enimmäkseen seuraamiseen ja paikallaoloon. Ja niitä enemmän vielä hauskaan yhdessäoloon.

 

seuraaminen ja hyppynouto

27.11.2007 - 21:13 / Kategoriat: tokotreenit

Aluksi otettiin seuraamista. Se oli meillä kyllä parantunut, Nelli oli innostunut ja piti kontaktin. Nellillä oli vissiin vähän ylimääräistä virtaa purettavana, kun ei olla ehditty mitään touhuta. ;) Edistäminen on ongelma aina kun koira on innostuneempi. Hyppynouto menee sinänsä ihan hyvin, mutta jos heitän vinoon, niin Nelli saattaa kiertää. Siispä harjoiteltiin, miten saadaan se siitä huolimatta hyppäämään takaisin.

Lisäksi otettiin lyhyt paikalla olo. Nelli pysyi ok, mutta oli hieman levottoman oloinen. Vilkuili välillä taakse ja olit toooosi tarkkaavaisena. Hyvä harjoitus kumminkin! Viimeisenä otettiin luoksetulo, joka onnistui oikein hyvin. Käytin suullista käskyä, mikä toiminee meille sittenkin paremmin.

 

Hauskanpitoa

06.11.2007 - 16:20 / Kategoriat: tokotreenit

Tokossa otettiin paikallaolo maaten, vaikka muut olivat istualteen. Hyvin meni, vaikka yksi ohjaajista huusi ovelta koiralleen, että ISTU! :D Seuraaminen oli aiheena ja meille kotiläksyksi ottaa ihan vain 2-3 askeleen seuraamisia palkaten reilusti. Makupalat tipahtaa siis naaman tasolta ja välillä heitetään palloa.

Tämän lisäksi otin Nellin kans seisomista siten, että heitettiin palkaksi palloa ja sitten erikseen otettiin paikallaan seisomista siten, että minä liikuin ympärillä. Seuraamiset pidettiin hyvin hyvin lyhyinä tai ei otettu varsinaista seuraamista ollenkaan. Hyppyä otimme myös pallon kanssa ja lisäksi hyppynoutoa. Sitten päätin ottaa myös vaikeasta kohdasta takaisin hyppyä ja tosi hienosti Nelli oli hoksannut, että siinä ei kierretä! :) Myös luoksetuloa vähän treenattiin pysäytyksellä.

 

Tokon seuracup

04.11.2007 - 22:14 / Kategoriat: tokotreenit

Päätin lähteä treenaamaan Nellin kanssa OKK:n hallille, koska ensi lauantaina kisaamme virallisessa luokassa samassa paikassa. Nelli oli täynnä energiaa ja virtaa, jospa siinä vaiheessa olisikin päässyt suoraan seuraamiseen ja muita liikkeitä tekemään eikä paikallaoloon. :/ Nelli oli kuulemma ollut paikallaan ainakin pari minuuttia ja noussut sitten istumaan. Kun tulimme takaisin ja lähdin Nelliä kohti, se nousi seisomaan asti. En tiedä olisiko virallisessa kisassa mennyt nollille, mutta epävirallisessa saatiin siis vitonen. Seuraaminen oli ihan ok, mutta kontakti ei pitänyt. Liikkeestä maahanmeno oli sieltä parhaasta päästä. Luoksetulo meni TAAS läpijuoksuksi. Argh! Seisominen oli muutoin suht hyvä, mutta kääntyi melkein ympäri kun kävelin takaisin koiran taakse. Tätäkin pitää harjoitella taas, mutta luulen senkin olevan eräänlainen rauhoittava sivutoiminto... Kaukokäskyt meni mallikkaasti, mutta sain huomautuksena, että käytän liikaa ylävartaloa istu-käskyssä. Noudossa ei mitään ongelmaa, vähän tuli vinoon ja liian eteen sivulle. Hyppy meni tällä kertaa ihan hyvin.

Paikallaolo 5
Seuraaminen 9
Maahanmeno 10
Luoksetulo 5
Seisominen 7,5
Kauko-käskyt 9,5
Hyppy 10
Kokonaisvaikutelma 10

Pisteet olisi olleet 161,5 ja olisi riittänyt ykköstulokseen, mutta en oikein usko, että olisi pisteet samat virallisessa...

Ottaa kyllä tosi syvästi pattiin! Ja edessä vielä viralliset... Mä varmaan luovutan jossain vaiheessa, kun on tuskastuttavaa opettaa aina uudestaan tuo paikallaolo varmaksi, miksi se ei ilmeisesti koskaan ole meillä oikeasti muodostunut. Aina uusi paikka tuottaa vaikeuksia! :(

 

luoksetulo ja estehyppy

01.11.2007 - 16:38 / Kategoriat: tokotreenit

Käytiin treenaamassa hallilla luoksetuloa ja estehyppyä. Luoksetulossa otettiin läpijuoksuja ja pysäytyksiä. Apuna ja palkkana käytin niin palloa kuin namipaloja. Välillä käytin sekä suullista käskyä että käsimerkkiä ja välillä vain käsimerkkiä. Tämä on aivan tosi hankala liike meille, sillä vauhdissa Nellin pysähdys on tosi huono ja joskus se taas lähtee hyvin epävarmasti tai hissukseen liikkeelle. Yritin kuitenkin harjoituksessa saada Nellin vauhtia pidettyä yllä ja vahvistaa käskyä.

Estehypyssä yritin ensin saada vauhtia koiraan pallon avulla. Ja se etenikin todella hienosti ja palautti pallon minulle aina sivuun. Tämä on Nellistä hauskaa! Sitten teimme hypyn ja istumisen ja siitä palkkasin taakse. Nelli tuli automaattisesti ilman käskyjä hypyn kautta minun sivulle palkan jälkeen. Sitten treenattiin niin, että laitoin Nellin istumaan hypyn taakse ja otin hypyn kautta sivulle. Laitoin Nellin tahalleen lähelle hyppyä ja sivuun, sillä tässäkin tilanteessa sen on opittava tulemaan takaisin hypyn kautta. Yhden kerran se meinasi kiertää ja siinä kun sitten toruin sitä, niin sen jälkeen se kyllä hyppäsi joka kerta, mutta lisäksi se oli niin onnellinen tehdessään oikein että pomppi minua vasten. Toivottavasti ei kuitenkaan kokeessa tee samalla tavalla. ;)

 

harjoituskoe

30.10.2007 - 22:22 / Kategoriat: tokotreenit

Meillä oli tokossa harjoituskoe, joka tuli tarpeeseen, sillä ollaan ensi viikolla menossa vaihteeksi viralliseen kokeeseen. Tulos oli tämän näköinen:

Paikallaolo 10
Seuraaminen 8,5
Maahanmeno 10
Luoksetulo 5
Seisominen 7,5
Nouto 10
Kaukokäskyt 10
Hyppy 0
Kokonaisvaikutus 9

Tulos olisi ollut 156... Luoksetulo oli läpijuoksu, tätä on pakko treenata paljon! Hypyn kiersi ja tätä pitää myöskin treenata, mutta saatiin myös hyviä vinkkejä, miten välttää nollaksi meno. Seisomisessa pitää vielä treenata nopeutta ja paikalla pysymistä (ei siis käännytä minuun päin kun menen ohi / taakse). Saattaa jäädä se ykköstulos vielä odottamaan itseään. ;)

 

Nouto, kauko-ohjaus, seuraaminen

23.10.2007 - 21:25 / Kategoriat: tokotreenit

Aluksi otettiin häiriöpaikallaolo eli kouluttaja viskoi tavaroita ja leluja koirien ympärillä. Nelli pysyi oikein mallikkaasti, vaikka välillä vilkuilikin ympärille mitä tapahtui. Loppua kohden se alkoi tottua siihen ja vain korvat liikahtelivat kun tavaroita lensi. Lisäksi otettiin lyhyt paikallaolo ohjaajien ollessa piilossa. Hienosti Nelli jaksoi! :)

Nouto, kauko-ohjaus ja seuraaminen oli tämän kertaisen harjoituksen aiheet. Ensin tehtiin nouto, teimme sen kokeenomaisesti ja siinä meillä ei ole mitään ongelmaa, ei edes palautuksessa, joka oli varsinaisena aiheena. Kympin suoritus meillä, joka kerta. ;) Kauko-ohjaus tehtiin myös kokeenomaisesti ja sekin meni oikein hyvin. Nelli ei edennyt, mutta vilkuili vähän taakse (takapalkkaus vaikuttaa). Sitten katsottiin myös voittajaluokan kaukkareita ja mietittiin miten voisimme edetä niissä. Pitäisi keksiä miten Nelli kauheasti etenis ja sitten päätyä opettamaan ne jollain hienolla tavalla.

Omana harjoituksena otettiin pysähdyksiä, pitäs nimittäin saada ne nopeammaksi. Nelli on sellainen hiippailija...

 

Ruututreeniä

09.10.2007 - 20:18 / Kategoriat: tokotreenit

Alussa otettiin paikallaolo, Nelli oli tosi hienosti. Kävin kerran palkkaamassa välissä.

Päivän aiheena oli ruutu. Nelli on opetettu siis koskettamaan hiirimaton palaa. Tällä kertaa opetettiin samaa törppöjen sisällä ja yhä kauempaa ja vauhdilla. Nelli oli tosi innoissaan! Voi, että toisella oli hauskaa. :) Näytti siltä, että ehkä tämä on ihan opittavissa oleva liike.

Odotteluajalla otettiin Nellin kanssa vielä liikkeestä maahanmenoja. Yritin saada siihen vauhtia, ihan kivasti menee. Ainut mikä häiritsee on se, että Nelli ottaa yleensä askelia sivuun kun heittäytyy maahan. Hyppyä otettiin pallon kanssa ja noudolla. Seuraamisia otettiin käännöksin.

 

nyt kun se vain pysyis siellä...

18.09.2007 - 15:04 / Kategoriat: tokotreenit

Perjantai, lauantai ja sunnuntai treenattiin. Perjantaina treenattiin Rilla ja Marja-Leenan kanssa ja lauantai ja sunnuntai Patun ja Eevan kanssa.

Perjantaina otettiin paikallaolon lisäksi luoksetuloa, seuraamista ja kaukokäskyjä. Lauantaina paikallaoloa, estehyppyä, seuraamista ja liikkeestä pysähtymisiä. Sunnuntaina jatkettiin samaan malliin, mutta lisäksi kaukokäskyä ja luoksetuloa otettiin.

Ja jäi sunnuntaina niin hyvät fiilikset paikallaolosta ja estehypystä, että ei enää hirveästi hinkata näitä ennen koetta. Luoksetulossa pitäisi vielä löytää hyvä tasapaino vauhdin ja pysähtymisen kanssa. Seuraamista voisi ottaa vielä leikinomaisesti ja lyhyesti, samoin liikkeestä pysäytyksiä. Tänään varmaan otetaan vielä paikallaolo tokotreeneissä, kuten joka harjoituksen alussa on ollut tapana.

Allan Aula tuomaroi lauantaina meidän kokeen ja se alkaa klo. 9.

 

tehotreenausta

09.09.2007 - 14:09 / Kategoriat: tokotreenit

Ollaan nyt treenattu vähän enempi tuota paikallaoloa eri paikoissa. Huono juttu, mutta olen todennut että meillä ON ongelma. Marja-Leena ja Rilla ovat olleet treeniseurana. Marja-Leenalta onkin tullut paljon hyviä neuvoja. On tosi hienoa, että on saanut rupatellakin ongelmista jonkun kanssa. :D

Eilen käytiin Haukkiksella, otettiin paikallaolon lisäksi hyppyä, luoksetuloa ja kaukokäskyä. Hypyssä onnistui se, että heitin palloa kun koira oli hypyn päällä. Hyvin irtosi! Kaukokäskyissä mun pitää muistaa palkita paremmin myös maahanmenoa (tietty niitä hyviä sellaisia). Luoksetulossa pitää treenata jättöä, sillä Nelli meinaa jotain tepastelua tehdä kun lähden kävelemään pois päin. Ja nyt on tasapainoteltava sen vauhdin ja pysäytyksen kanssa.

 

ruutu ja luoksetulo

05.09.2007 - 13:55 / Kategoriat: tokotreenit

Aloitimme tapamme mukaan paikallaololla, tällä kertaa istumisella. Muutoin meni ihan hyvin, mutta lopussa pienessä häiriössä Nelli pisti maahan... Eli pitäisi treenata tätä, mutta nyt pitäisi ensin saada paikalla olo maakuulla kuntoon.

Tämän kertaisena aiheena oli ruutu ja luoksetulo. Me ei pahemmin olla ruutua otettu, mutta näytettiin kuinka olemme kosketusalustalla treenanneet. Nelli tarvii tähän lisää toistoja, jotta se hoksaa paremmin mitä siltä vaaditaan. Mutta ei siis hullummin mennyt, varsinkin kun tekee niitä toistoja, niin kyllä se äkkiä sen hoksaa. Kohta voidaan siis alkaa vaatimaan pysymistä siinä kosketusalustan päällä. Sitten kun Nelli on tarpeeksi ehdollistettu tälle ja se hakee itsekin kosketusalustalle, niin voimme ottaa törpöt mukaan kuvioihin.

Luoksetulossa meillä on ongelmana, että Nelli ei lähde vaihdikkaasti luokse. Tule-käsky tietää heti sitä Nellille, että tässä liikkeessä pysäytetään. Sivu-käsky taas tarkoittaa, että aina tullaan sivulle asti. Pysäytys toimii käsimerkillä sinänsä aika kivasti, mutta heti se tulee huonommaksi kun vauhtia tulee lisää. Kuitenkaan löntystely ei paranna suoritusta, joten nyt otamme hieman vauhdikkaampia luoksetuloja ja vähemmän pysäytystä.

Muiden koirien vuorolla teimme kaukokäskyjä ja seuraamista plus näitä tämän kertaisia harjoitteita. Kaukokäskyissä meinaa vähän olla huonot asennot, etenkin istumisessa minua häiritsee se, ettei se meinaa istua kunnolla ylös asti vaan se jää vähän vajaaksi. Pitää siis selkeämmin  vaatia oikeaa asentoa, josta sitten heti palkkaus. Seuraamisessa meillä meinaa normaalisti olla ongelmana se, että Nelli edistää. Etenkin jos se on kovin innostunut. Mutta tärkeintä seuraamisliikkeiden harjoittelussa on tällä hetkellä se, että niistä pitää tehdä mahdollisimman hauskoja.

Lopuksi otettiin paikallaolo makuultaan. Se kyllä pysyi paikallaan eikä norkoillut taaksekaan, kun en tehnyt rutiineja, mutta maahan meno oli vino ja paikallaolo vähän levoton. Mulle kuitenkin tällä hetkellä pääasiana, että se pysyi paikallaan. Suurimpana tavoitteena seuraavissa kokeissa on se, että Nellin paikallaolo onnistuu eikä se lähde haahuilemaan mun perään.

Valitettavasti agilitytreenit jäi taas meiltä väliin, kun luulin, että ne on hallilla. :/

 

tokotreenit

21.08.2007 - 19:47 / Kategoriat: tokotreenit

Ekana otettiin istualteen paikallaolo. Tätä ei pahemmin olla harjoiteltu aikaisemmin, joten kävin palkkaamassa useamman kerran Nelliä. Kouluttaja kehui, että Nellin istumisasento oli todella hyvä. Sitte otettiin vielä paikallamakuu ja sekin meni ihan hienosti, mitä nyt taas se alko norkoilemaan taaksepäin kun tulin kohti.

Sitten tämän kertaisena aiheena oli hyppynouto. Tehtiin ensin kokeenomaisesti ja se meni erittäin hyvin. Meitä kehoitettiin kuitenkin treenaamaan korkeammalla esteellä ja lisäksi vinoja heittoja. Näitä sitten aluksi avustuksen kanssa, ettei koira kierrä estettä.

Sitten meidän täytyikin jo joutua lämmittelemään agilityä varten. Muuten olisi ollut vielä luoksetulo...

 

kenraali

17.08.2007 - 09:38 / Kategoriat: tokotreenit

Käytiin eilen illalla myöhään viimeiset tokotreenit vetämässä ennen lauantain koetta. Otettiin aluksi paikallaolo ja eiköhän se lähtenyt siitä kuten silloin epävirallisissakin! Toruin Nelliä siitä kunnolla ja se oli sen jälkeen niiiin niiiin mielyttämisenhaluinen. Sitten otettiin uudelleen ja koirahan pysyi tosi hyvin ja häntä heilui kun tulin takaisin kolmen minuutin piilossa olon jälkeen. Lisäksi treenattiin ihan vähän seuraamista. Ja hiottiin luoksetuloa, hyppyä ja kaukokäskyjä. Nämä meni ihan hienosti. Lopuksi otettiin vielä neljän minuutin paikallaolo ja vieläkin pysyi hienosti!

Lauantaita kauhulla odotellessa... 

 

kotiläksyjä

14.08.2007 - 21:52 / Kategoriat: tokotreenit

Pääsimme sellaiseen tokoryhmään, jossa on voittajaluokan koiria. Kiva päästä opettelemaan uusia asioita, mutta siellä on tarkoitus edetä tietenkin koirakohtaisesti. Uskon, että meille kaikki uusi tokon saralla on vain positiivista.

Aloitimme paikallaololla. Otimme kahden minuutin paikallaolon ja osa poistui hallista ulos. Tein "taa" rutiinin, Nelli siis luuli, että takana oli palkka. Se pysyi oikein hyvin paikallaan ja oli varsin mallikkaasti. Mutta kun tulimme takaisin ja lähdin kävelemään kohti, se kääntyi katsomaan taaksepäin. Eli nyt tulee uusi ongelma tuosta helposti, jos se luulee, että se saa lähteä itsekseen hakemaan palkkaa. Nyt minulla onkin pohtiminen, teenkö rutiinin kisoissa vai en.

Sitten otettiin seuraamiskaavio kouluttajan johdolla. Mielestäni se toimi taas varsin hyvin, ainut mikä on ongelmana on se, ettei Nellin mielestä se ole kovinkaan mukava liike. Innokkuus on pois. Saimme kotiläksyksi harjoitella uudenlaista palkkaamistekniikkaa. Eli ei saa kävellä kädet nyrkissä, mutta makupala on silti kädessä. Koiran ei siis saa tietää, onko palkka tulossa vai ei. Vau, että joku hoksasi meillä tällaisen ongelman! Kiitos Marika!

 

paikallaolo treeniä

14.08.2007 - 13:39 / Kategoriat: tokotreenit

Eilen illalla Kaisa ja Poju ystävällisesti tulivat auttamaan ja olemaan häiriönä meidän paikallaolo harjoituksissa. Päätin tehdä niin, että Nelli sai iltaruuan palkaksi paikallaolosta ja siis kannellinen purnukka oli Nellin takana paikallaolon aikana. Menin siis noin kolmeksi minuutiksi piiloon ja Kaisa harjoitteli paikallaoloa Pojun kans siinä lähellä. Kyllähän se pysyi ihan hyvin, kunnes luki minua väärin kun aloin kulkea koiraa kohti. Kaisa kertoi, että oli se välillä vilkuillut taakseen.

Sitten otin muutaman kaukokäskyn, jotka meni ihan ok. Ja luoksetuloa harjoiteltiin vielä muutaman kerran. Olisi kiva saada lisää harjoitteita ennen lauantaita. ;)

Tänään alkaa syksyn koulutusryhmät ja meillä on sekä tokoa että agilityä. Toivottavasti otamme sielläkin paikallaolo harjoituksen!

 

epäviralliset tokokilpailut

12.08.2007 - 15:45 / Kategoriat: tokotreenit

Tulos oli jotain sellaista, mitä en ihan odottanut. Liekkö sitten vaikuttanut kuumuus koiraan, sillä välillä se katsoi mua ihan silleen, että onko pakko tehä. :P Nojoo... Minulta ainakin meni varmaankin pasmat sekaisin, kun Nelli lähti paikallaolosta liikkeelle. Ette usko kuinka mua tympäsi! En ihan oikeasti kuvitellut sen niin tekevän, kun edellisellä kerrallaki ku treenattiin hallilla (viime torstaina), koira pysyi oikein mallikkaasti. Seuraaminen oli varsin kelpo suoritus meiltä. Liikkeestä maahanmeno oli hidas, ja istumiseen tarvittiin kaksi käskyä. Nouto oli aivan erinomainen, parempaa ei olisi voinut toivoa. Liikkeestä seisominen oli myös hidas, otti muutaman askeleen, mutta muuten ok. Kaukokäskyt jäi tekemättä, kerran nousi istumaan that's it. Ja hyppy ei mennyt ihan niinku olin ajatellut, tarvi kaksi käskyä tullakseen takaisin ja vielä sivulle istumiseen.

Rivi: 0, 9.5, 8, 5, 9.5, 10, 0, 7.5, 9, yhteensä 113p. Oisko tuo sitten kolmostulos vai mikä, emmää tiiä.

Ei oikein innosta nyt sitten ens viikon kisat, mutta pitänee vaan yrittää treenata.

 

kevään viimeinen tokotreeni

24.05.2007 - 19:11 / Kategoriat: tokotreenit

Niin kesähän se alkaa jo ollakin, mutta enää ei siis päästä ohjattuihin treeneihin. Päästiin esittämään kuinka meillä luoksetulo kehittyy, se onnistui ihan täydellisesti! Uudelleen yrittämällä tuli kyllä niitä, ettei koira meinaa tulla luokse lainkaan. Mutta saatiin tähänkin hyviä neuvoja, joten ei kun tekemään harjotteita. :) Eli välillä aina otetaan läpijuoksua ja palkka tulee minulta...

Liikkeestä seisomiseenkin kokeillaan takaa palkkausta, saattaa toimia meidän tapauksessa. ;)

 

Toko treenit

03.05.2007 - 21:28 / Kategoriat: tokotreenit

Tänään oli kaukkareita. Treeneihin tultiin kauhealla kiireellä, kun aikaa tosiaan on aika vähän töistä tulon ja treenien välillä. Sitten jouduttiin heti esittämään istu-maahan-istu kaukkarit muille. No koirahan oli väärässä vireessä, joten edisti jonkin verran. Sitten treenattiin ja taas meni ihan hyvin. Harjoiteltiin sitten myös istu-seiso-istu sarjaa, se on meille vähän ongelmallinen, kun Nelli haluaa tosissaan edetään koko ajan. Eli liikuttaa seisomaan mennessä etupäätä ja istumaan mennessä takapäätä. Mietittiin, että voitaisiin ottaa ihan oma käskysanakin istumasta seisomaan ja opetetaan liikuttamaan tässä takapäätä.

Luoksetulon pysäytystä ollaan harjoiteltu muun muassa lenkeillä, mutta ei se ole iskostunut millään mieleen. Nelli pysähtyy aivan kamalan hitaasti, ottaa ihan kamalan monta askelta vielä käskyn jälkeen. Tympii... Mutta yritetään vahvistaa vielä taakse palkkausta, ettei se yritä tulla mun luokse niin voimakkaasti.

Mutta nyt lähdetään iltalenkille.

 

tokoilua

13.04.2007 - 13:57 / Kategoriat: tokotreenit

Tokotreeneissä päätettiin ottaa kokeenomaisesti muutama liike. Kouluttajamme toimi siis tuomarina ja liikkeenohjaajana. Kaikille otettiin ensin luoksepäästävyys ja paikallaolo. Muut meidän ryhmäläiset on vielä alokas luokan koiria, tai eivät ole vielä edes kilpailleet. Me kuitenkin harjoitellaan avoimen luokan liikkeitä, tietty kun TK1 on jo plakkarissa. ;) Luoksepäästävyydessä ei luonnollisesti mitään ongelmia. Paikalla olossa menin hallista ulos, mutta vilkuilin piilosta Nelliä. Vähän sillä on vielä huoli siitä mihin se mamma oikein menee, mutta pysyi koko ajan paikallaan ja oli tosi tarkkaavaisena! Vielä en uskalla kahta minuuttia olla kokonaan piilossa, mutta eiköhän se pikku hiljaa mahdollistu.

Sitten otettiin kolme vapaaehtoista liikettä. Meillä on monen liikkeen harjoittelu vielä kesken avoimesta luokasta. Valittiin sitten seuraaminen, liikkeestä maahanmeno sekä nouto. Seuraaminen meni vähän niin ja näin, mutta koira pysyi koko ajan melko tiiviisti vierellä ja piti melko hyvin kontaktin. Ongelma on siis kohdassa, Nelli siis edistää aika paljon. Se vaikuttaa sitten istumisasentoihin, jotka on vinoja. Eli tätä vielä pitää hioa. Olin kuitenkin melko tyytyväinen, ei olla otettu pitkiä seuraamisia pitkään aikaan. Kouluttajan mielestä seuraaminen meni seiskan arvoisesti. Maahanmeno oli muutoin tosi hyvä, mutta hidas, myös istuminen, joten siitä 9. Sitten noutodossahan meillä ei pahemmin ongelmia ole ja ollaan kapulan pitämistäkin viime aikoina vähän enemmän harjoiteltu, joten siitä 10.

Hyvä mieli siis jäi! Ai kun olisi enemmän aikaa harjoitella, niin kyllähän tuon kanssa kehtais vielä kilpailemaankin varmasti mennä. :)

 
Kirjoittaja

Nellin, Nitan ja Pihkan elämää ja vähän emännänkin.

Nelli ja Nita
Omat wuffet

Namikiss Early Bird

"Nelli"

s. 30.6.2002

[[split]]

Anyway Sea Wind

"Nita"

s. 7.9.2004

[[split]]

Nenitan Adorable Royal

"Pihka"

s. 9.5.2009

[[split]]

Muistoissa

Sabelin Emma

"Emma"

s. 12.3.1998 k. 27.9.2011