Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Nitasta seuranmestari KAS:n mölliagilityssä!

01.09.2011 - 15:18 / Kategoriat: agility

Vietimme agilityn täyteisen viikonlopun 27.8-28.8. Kävin kisaamassa 9 starttia Nellin ja Nitan kanssa. Olin ilmoittanut etukäteen kummatkin kaikkiin neljään viralliseen kisaan ja sitten päätin vielä miehen kannustamana osallistua myös Nitan kanssa mölliradalle, kun meillä oli vielä mahdollisuus ennen virallisia startteja.

Ensiksi Nita mitattiin mediksi. Vuosi aikaisemmin mittailimme samaa, joten olinkin ilmoittanut Nitan jo medeihin. Mölleissä ei ollut kuin kolme osallistujaa mediluokassa, joten palkintosija oli varma jo etukäteen. Starttasimme viimeisinä ja kun kaksi ekaa paria teki virheitä, tiesin, että nollalla voittaisimme. No niinhän siinä sitten kävi, että teimme hienon puhtaan radan! Viime vuoden hopea muuttui siis kullaksi!

Virallisissa teimme Nitan kanssa lähinnä hylkyjä...

Nellin kanssa oli mukavaa kisata. Saimmekin ekalta hyppyradalta puhtaan nollatuloksen ja näin ollen kilpailukirjaan tuloksen!   Ekalta agilityradalta puolestaan tuli hylkäys, kun yksi hyppy meni väärin päin. Tehtiin toisellakin hypärillä puhdas rata, mutta harmittavat 0,27s yliaikaa... Viimeiseltä agilityradalta tuli pari virhettä kun yksi rima tippui ja kepit aloitettiin ensin väärältä puolelta, yliaikaakin tietysti tuli. Ei siis kauhean hyvin pärjätty piirinmestaruuskisoissa, vaikka ekan radan jälkeen asetelmat ei olleet lainkaan huonot. Seuramestaruusradalta tuli harmittavasti tuo hylkäys.

Todella mukava viikonloppu siis takana! Sunnuntaina vielä sää suosi helteillä.

 

Aikaa kuluu, agilityä treenataan ja uusi jäsen saapunut

02.06.2011 - 22:10 / Kategoriat: Yleinen, agility

Nenitan A-pentue täytti 9.5 jo 2 vuotta! ONNEA PIHKA, NIKKE ja JEKKU! Aika menee niin kauheaa vauhtia... Etenkin tämä vuosi on hurahtanut ihan omaa vauhtiaan. Poikamme täyttääkin ensi viikolla 5kk. Tuntuu siltä, että ihan äsken hän syntyi keskellä talvea. Siis miten voi olla jo kesä?

Aloitimme agilityn kesäryhmissä Nellin ja Nitan kanssa. Ihanaa päästä taas harrastamaan. Nellin kanssa ehdittiinkin toukokuun puolella hakemaan jo kaksi hylkyä parissa startissa. Mitään enempää en edes odottanut, sillä treenausta ei meillä alla ollut. Mukavaa silti oli ja näyttää siltä, että meillä alkaa taas pikku hiljaa sujumaan treeneissä. Kauaa meillä ei uraa ole enää jäljellä, sillä Nellillä alkaa olla ikää ja paikat jumittaa toisinaan treenien jälkeen...

Haaveissa ja tavoitteena onkin alkaa kisaamaan seuraavaksi Nitan kanssa. Meillä menee ihan nätisti, mutta kepit pitäs oppia. Ne ei meinaa mennä oikeen jakeluun... Nita ei ehkä ole se penaalin terävin kynä, mutta intoa sekä vauhtia piisaa.

Yritämme myös Pihkan kanssa päästä syksyllä agilityn alkeiskurssille. Se ois sopivassa iässä ja uskoisin siitä tulevan mulle vielä kisakoira... Pihka on ilmoitettu Oulun näyttelyihin molemmille päiville. Emme odota suurta menestystä, mutta haetaan nyt arvosteluja lisää. Treenaukset jäänee vähemmälle ja turkkikaan ei ehkä ole parhaillaan.

Meillä on muuten uusi koira. Jenkkituonti Reina on australianpaimenkoira viralliselta nimeltään GEARHARTS REINA AZUL. Suuri kiitos Judhille & Blakelle & Kristille tästä upeasta koirasta! Reina asustaa Kempeleessä Eevan ja Heikin, Mina-aussien sekä Muffi-kissan seurana ja harmina. Lisää Reinasta täällä: perri.vuodatus.net/

 

Kuulumisia ja yhteenvetoa vuodesta 2010

08.02.2011 - 08:38 / Kategoriat: Pennut, Pihka, Yleinen, agility

Viime päivityksestä on luvattoman kauan aikaa. Onhan tässä kaikenlaista tapahtunut välillä, josta olisi voinut kertoa.

Oma elämä on mullistunut pienen pojan myötä, joka syntyi kuukausi sitten. Viime vuosi meni enemmän siis omaan raskauteen keskittyen ja koiratreenailutkin jäivät loppuvuodesta jo kokonaan erinäisten kipujen vuoksi. Jotain sain kuitenkin aikaiseksi, sillä nyt on kehätoimitsijakortti lompakossa ja agilityn koulutusohjaajan peruskurssin ensimmäinen osa käytynä. Ohjasin syksyllä myös agilityn alkeiskurssia.

Nellin kanssa kisailut jäi vähäiseksi. Yksi nolla saatiin kuitenkin agilityn kolmosluokassa tehtyä. Tokoa ei treenattu lainkaan. Nitan kanssa sen sijaan kisattiin ensimmäisen kerran agilityn möllikisoissa, jotka oli myös seuranmestaruuskisat. Oltiin seuranmestaruudessa toisena!

Pihka kävi yhden kerran näyttelyssä vielä noiden kahden aikaisemmin mainitun lisäksi ja sai EH:n. Myös Nikke debytoi näyttelyn saralla ja sai T:n ja H:n. Nikke on hieman suurikokoinen ja toinen korva on pystyssä. Lisäksi tykkää kantaa häntää korkealla. Näemme Nikkeä toivottavasti muissa lajeissa tulevaisuudessa!

Nikke ja Pihka kävi myös terveystarkistuksessa loppuvuodesta. Tulokset olivat parasta A-luokkaa, sillä molemmilla oli A/A-lonkat, 0/0-kyynäreet ja 0/0-polvet! Pihkalla valitettavasti löytyi muutama ylimääräinen ripsi, mutta Niken silmät todettiin täysin puhtaaksi. Pihkalle tehtiin lisäksi virallinen sydänkuuntelu, jonka tulos oli ettei neidillä ole sivuääniä. Vielä olisi kiva saada Jekunkin tulokset!

Haaveissa olisi teettää Pihkalle tänä vuonna pennut, jos vain sopiva uros löytyy. Astutus olisi noin puolen vuoden päästä.

 

Agilitykisat 28.3.10

28.03.2010 - 20:53 / Kategoriat: agility

Nellin kans käytiin kisaamassa Haukiputaalla OKK:n kisoissa kolme starttia. Ensimmäisen radan tuomaroi Tuomo Pajari. Se oli hyppyrata. Meillä meni todella nätisti aina kolmanneksi viimeiselle esteelle, josta Nelli karkasi ihan väärään suuntaan ja kävi mutkan kepeillä. Tuli siis hieman liian iso kaarros ennen loppusuoraa ja siinä se sitten oli. Muuten olisi ollut nolla ja jopa pienellä kaarroksella oltais ehditty alle ihanne ajan.

Seuraavat kaksi rataa tuomaroi Jarmo Jämsä. Nämä oli agilityratoja ja niissä riitti haastetta. Toinen rata oli jotenkin kamalan sekava, opiskelin sitä vähän väärin ja vasta tutustumisen loppuvaiheessa huomasin asian. Se siis meni ihan kamalasti. Nelli ei myöskään ottanut pahemmin kontakteja, joita oli neljään kertaan radalla. Toiseksi viimeisellä kontaktilla toruin Nelliä ja sitten se otti viimeisen puomin kontaktin ihan nätisti. Alla oli jo hylkäys ennen tätä, sillä Nelli kävi hyppäämässä yhden ylimääräisen hypyn. Seuraavalla radalla Nelli sitten teki kontaktit ihan hyvin. Kuvittelin, että se tekisi vieläkin honommin. Valitettavasti tältä radalta tuli päivän kolmas hylky, kun Nelli irtosi renkaan jälkeen niin paljon, ettei enää ollut hanskassa vaikka sainkin vielä ohjattua kolme hyppyä oikein, olin auttamattomasti myöhässä, kun Nelli oli jo lukinnut putken väärän pään. Siinä ei enää huutamiset auttaneet.

Hauskaa oli kuitenkin ja päälle taisi jäädä taas kauhea halu osallistua uusiin kisoihin. Nämä oli siis meidän vuoden ekat startit. Harmi, ettei ensi kuussa ole lähimailla kisoja.

 

Agility on hauskaa!

25.10.2009 - 20:43 / Kategoriat: agility

Minulla oli taas äärettömän hauskaa Nitan kanssa agilitytreeneissä. Vitsit, että voi olla hauska koira! Oppii hämmästyttävän nopeasti ja minä olen aina ollut sitä mieltä, että sille on vaikea mitään opettaa kun ei mene perille. Mutta näköjään kun intoa riittää, niin oppikin menee nopeasti perille. Nitalla löytyy myös vauhtia ihan hirveästi! Nyt yritetään opetella sitten hieman irtoamista.

Tehtiin lyhyttä rataa ja otettiin ensin sitä osissa, koska siinä oli kohtia mitä ei olla Nitan kanssa koskaan harjoiteltu. Esimerkiksi putkeen meno pimeästä kulmasta eli putken suu ei näy lähetyskulmasta. Myös pussia otettiin erikseen, koska sitä ollaan vasta kerran aikaisemmin harjoiteltu. Myös pituus otettiin tällä kertaa ihan omana esteenä ennen koko radan suorittamista. Kun otettiin pari kertaa sitten rata kokonaisuudessaan, ei Nita enää viimeisellä kerralla paljon minua mulkaissut kun meni yhdestä ohjauksellisesti meille haastavasta kohdasta toisesta putkesta toiseen putkeen. Ja eipä se paljon vilkaissut minua putken jälkeisellä pituudella ja hypylläkään kun syöksyi loppupalkalle. Kylläpäs sais makiat naurut! Ihan kippurassa hihitin... Kyllä siitä vielä hyvä tulee!

Lisäksi treenattiin kontakteja ja Nita tuntuu aika hyvin ne hoksaavan. Ei ihan hirveän montaa toistoa aina tarvi ku ymmärtää pysähtyä. Olen nyt opettanut niin, että se istuu alastulokontaktille ja vapautuksesta pääsee palkalle.

 

Agilitykisat 17.-18.10.09

18.10.2009 - 22:49 / Kategoriat: agility

Avasimme kolmosluokan ihan hienosti! Lauantaina ekalta radalta tuli hylky, kun oli jo virheitä alla enkä jaksanut enää ohjata kunnolla, niin Nelli karkasi väärälle esteelle. Tokalta radalta, joka oli hyppyrata, hieno nollarata! Sijoituimme tällä viidenneksi. Olen todella iloinen ja ihmeissänikin, kuinka me onnistuimme näin upeasti! Pidin rataa todella haastavana, mutta niin vain selvisimme siitä aivan todella hienosti! Ehkä nollien keruu lähtee sitten tästä. Tuomarina oli siis Kari Jalonen.

Tänään sunnuntaina teimme taas aluksi yhden hylkäysradan. Nelli kuulemma meni yhden hypyn ali, enkä edes huomannut. Nooh, oli siellä niin paljon muutakin säheltämistä, että mitäs väliä. Toinen rata oli paljon parempi, mutta yhdessä kohtaan ohjasin huonosti ja Nelli kiersi yhden hypyn. Tässä kiellossa meni paljon aikaa hukkaan, kuten myös A-esteellä, jossa Nelli alkoi himmailemaan ja jäi kontaktialueen yläpuolelle odottelemaan. Pakko tehdä jotain taas näille kontakteille, raivostuttavaa kun ei voi tehdä samoin kuin treeneissä. Mutta tulos oli 5 yliajalla. Tuomarina oli Eeva-Liisa Pohjanen.

Seuraavia kisoja odotellessa sitten taas.

 

Kolmosluokka here we come!

15.09.2009 - 08:05 / Kategoriat: agility

Kävimme Nellin kanssa kisaamassa OKK:n kisoissa 12.9-13.9. Tuomarina oli Kari Jalonen. Radat olivat juuri sopivan haastavia ja taisivat sopia meille hyvin.

Lauantaina A-kisassa tuli nopsa 5, jolla sijoituimme 3. B-kisassa puhdas nollarata, vaikka melkoinen säheltämisrata olikin. Sillä sijalle 2. Kasvattajalta tuli vaatimus nousta sunnuntaina kolmosiin... D-kisa oli ennen C-kisaa, joka oli hyppyrata. Toivoin oikeastaan, ettei nousu tulisi ainakaan D-kisassa, ettei jouduttaisi kolmosluokkaa odottelemaan. ;) Kontaktit tuottivat edelleen harmaita hiuksia ja D-kisassa hypättiin A:n alastulo samalla tavalla kuin A-kisassa. Lisäksi sähläilin Nellin huonosti pituudelle, jossa palikka kaatui. 10 oli tulos, jos oikein katsoin niin nopeimmalla ajalla. C-kisassa sitten ei tarvinutkaan kontakteista välittää ja teimme hienon nollatuloksen. :) Ja sijoitus oli toinen, joka juuri riitti tällä kertaa SERTiin! :D Starttaamme seuraavalla kerralla siis kolmosluokassa!

Nitan kanssa aloitettiin sunnuntaina treenit ryhmässä. Menimme suoraan jatkoryhmään. Syksyn mittaan katsellaan, mihin suuntaan meidän harrastus etenee. Nita ainakin silminnähden nautti treeneistä, silmät loistivat ja se oli tosi täpinöissään.

 

Agilitykisoissa su 16.8

18.08.2009 - 08:46 / Kategoriat: agility

Osallistuimme Nellin kanssa OKK:n agilitykisoihin sunnuntaina. Ensimmäinen rata oli agilityrata, josta tuloksena 5 ja 9. sija. Ensimmäinen rima tippui... Ihmettelen, kuinka sain kuitenkin vedettyä loppuun asti hyvin eikä lisää virheitä tullut. Oma moka oli täysin se riman tippuminen, olisi pitänyt tajuta jättää kauemmas lähdössä. A:n kontakti meni myös rumasti, mutta osui kuitenkin.

Hyppyrata alkoi hyvin ja sain käänneltyä kiemuroita läpi, mutta sitten Nelli irtosi väärään päähän putkeen. En saanut sitä haltuun ennen putkea edeltävää hyppyä ja sinnehän se meni ja iloisesti. Koska tuloksena oli hylky, en jaksanut ottaa kovin tarkasti loppua ja Nelli meni seuraavankin putken väärästä päästä. Silmänisku

Näillä meidän treenaamisilla oli kyllä ihan hyviä ratoja loppujen lopuksi. Harmitti kyllä eniten tuo agilityrata, sillä ilman riman tiputusta olisimme sijoittuneet nollalla toiseksi.Päättämätön

 

Nellin kanssa treenailua

10.07.2009 - 14:50 / Kategoriat: hakutreeni, Nellin reenit, agility

Käytiin keskiviikkona pitkästä aikaan hallilla treenaamassa. Otettiin siis agilityä ja erityisesti kontakteja. Yritin saada Nelliä kiihdytettyä pyörittämällä muutamaa hyppyestettä ympäri ja sieltä sitten puomille, A:lle tai keinulle. Jos oikein vedätän, niin rimat tuntuu kyllä tippuvan, mutta kontaktit meni oikein nätisti. Otettiin myös keppejä siten, että vedätin sivulle ja eteen.

Käytiin ihan normaalisti lämmittelemässä ennen treenejä, mutta jälkiverryttely oli lähinnä pikku kävely. Olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon niin treenatessa, että verryttelyissä, ettei olla vähään aikaan oikein tehty mitään. Nelli oli nimittäin seuraavana aamuna jäykän oloinen, portaat tuli todella hitaasti alas. Siispä päätin heti vähän hieroa ja venytellä sitä. Se tuntuikin auttavan heti.

Päätin, että katson vielä työpäivän jälkeen torstaina, että pääsemmekö hakutreeneihin. Lenkkeily sujui hyvin, joten päätimme lähteä. Meillä menikin treenit erinomaisesti! Otettiin siis neljä maalimiestä irtorullilla. Ensimmäinen oli kuopassa ihan istualteen. Pienen pieni haukku pääsi maalimiehen luona, mutta tosi reippaasti toimi, ei vaikuttanut pelokkaalta tms. Toinen maalimies oli umppari, sellasen kehikon ja maastokankaan alla. Tämän Nelli ensin kiersi ja sitten toi suoraan rullan minulle. Ihan hiljaa työskenteli. Kolmas maalimies oli melko lähellä hassussa makuuasennossa. Nelli toimi todella hienosti, mutta ottikin yllätyksekseni kiintorullan. Ja kun maalimies ei huomannut tätä eikä reagoinut heti näytöllä, niin Nelli oli vähän sekaisin kun maalimiehellä oli rulla kädessä. Siinä sitten pienet haukut pääsi. Muuten meni tosi hyvin. Viimeinen maalimies oli hankalasti suopursujen keskellä makuuasennossa. Nelli työskenteli hyvin ja toi yllätykseksi taas kiintorullan, vaikka olin sitä juuri edellisen yllätyksen vuoksi kiristänyt. Tällä kertaa tajusin huutaa maalimiehelle, että palkkaa Nellin. Viimeinen meni siis aivan erinomaisesti! WAU! Olin todella hämmentynyt. ;)

 

Agilitykisat 19.4.09

19.04.2009 - 20:06 / Kategoriat: agility

Käytiin pari rataa tekemässä OKK:n kisoissa. Agilityrata aloitettiin heikosti tuloksella 20. Vissiin jäi pisteidenkeräysvaihde päälle edelliseltä päivältä. ;) Laji vain vaihtui siinä välissä. Nelli räiski menemään eikä ollut hanskassa. Hyppyradalta tehtiinkin sitten nollarata. Valitettavasti aika ei riittänyt kolmen parhaan joukkoon vaan oltiin neljänsiä häviten kolmannen sijan 0,2 sekunnilla.

Saas nähdä milloin pääsemme agikisoihin uudelleen. Esimerkiksi toukokuussa ei päästä kisaamaan. Sittenpä ne säännötkin muuttuu ja voi olla vaikeampaa nousta kolmosiin. Sehän meillä tietenkin on tähtäimessä eikä ole kaukana ollutkaan (vain sellaisen 0,6 sekunnin päässä on meidän kolmosluokka). Kieli ulkona Meillä on siis kakkosluokasta yksi nollavoitto ja kaksi nollaa nelossijalla...

 

Agilityä lauantai illan ratoksi

23.03.2009 - 15:53 / Kategoriat: agility

Kävimme kaksi rataa ja kummaltakin yksi virhe eli 5. Pääsimme pitkästä aikaa hyppyradalle ja se menikin varsin nätisti. Sitten yhdessä vaiheessa hätäilin enkä ohjannut loppuun saakka, joten rima tuli alas. Sijoitus oli neljäs. Agilityrata ei mennytkään niin hienosti ohjauksellisesti, kun meni itseltäkin pasmat sekaisin kiellon jälkeen. Nelli hyppäsi puomilta pois, kun siinä oli erilainen pinta. Ajattelin etukäteen jo, että joko se ei välitä lainkaan tai luulee sitä keinuksi. Jälkimmäinen valitettavasti tapahtui... :/ Sijoituimme kuitenkin vitosella kolmanneksi. :)

Tästä on hyvä jatkaa, eiköhän niitä nollia taas joskus tule sieltä. ;)

Olin vielä kolmosluokissa töissä ja siellä kisasikin monta aussia. Oli hieno katsoa kun Pia ja Viski tekivät nollaradan! Onnittelut!

 

Agilityä torstai-iltana

26.02.2009 - 21:39 / Kategoriat: agility

Meillä on 1,5h varattu ryhmälle aikaa ja treenaajia on 10. Nooh, meidän vuoro oli tänään olla viimeisenä. Aikaa olisi ollut 1 minuutti tai ei edes sitäkään. Pääsimme vain äkkiä hutasemaan jotain radalla, sillä toinen ryhmä painoi jo päälle. Ei siinä oikein ehtinyt mitään kunnolla tekemään eikä ajatuskaan ollut enää niin mukana. Selväksi tuli kuitenkin, että sylkkäreitä pitäisi treenailla.

 

Agilitykoulutusta ystävänpäivänä

14.02.2009 - 20:22 / Kategoriat: agility

Olimme Allin ja Hannan järjestämässä agilitykoulutuksessa, jossa kouluttajana toimi Mika Moilanen. Treenit olivat monipuoliset ja antoisat.

Harjoittelimme aamulla valssia ja takaohjauksia hypyillä, jotka muodostivat kahdeksikon. Valssit olivat minulla aluksi myöhässä, mutta taisin päästä jyvälle siitä missä vaiheessa ne oikein pitää tehdä. Takaohjauksessa sain yllättyä siitä, että ehkä me ei sitä niin hyvin osatakaan... Ensinnäkin koiran pitäisi hakea paremmin esteitä ja eteen-käskyä on voimistettava. Saatiin tähän myös hyvä uusi koulutusidea, voisimme opettaa koiralle hakemaan hyppyjä siten, että hyppäävät ensin pois päin ja sitten palaavat luokse. Siipi-käskyä alamme siis seuraavaksi treenaamaan.

Iltapäivällä otimme sitten koiran kiihdytystä ja kieroksille ajamista. Tällaisia harjoituksia on hyvä tehdä kisoja ajatellen. Koira kun on kisoissa yleensä aika täpinöissään ja sitten herkempi ohjausvirheille. Ja jos ei ymmärrä minkälaisia asioita herkkä koira kisoissa lukee, niin voi tulla yllätyksiä. Näitä voi treenata juoksuttamalla koiraa suuressa vauhdissa, lisäksi koiraa voi kehua sen kiihtymisestä. Hymy En tiedä osaanko nyt ollenkaan selittää tätä asiaa, mutta tällaisia treenejä olisi tarkoitus jatkossa tehdä.

Palautteeksi saimme, että koiran pitäisi oppia irtoamaan paremmin ja hallintaa myös pitäisi parantaa. Suorituksemme on kuulemma pikkusievää. Silmänisku Aamun alkajaisissa teimme myös tavoitteen asettelun, joka on tänä vuonna kolmosluokkaan. Sen perusteella lähdemme siis suunnittelemaan treenejä. Ja yritän kovasti käydä enemmän kuin kerran viikossa treeneissä.Viaton

 

Agilitykisat 7.-8.2.09

07.02.2009 - 12:01 / Kategoriat: agility

Me teimme sen! Heti vuoden ekassa startissa teimme puhtaan radan ja siirryimme 2. luokkaan. :) Tuomarina Eija Berglund.

Lisää tuloksia myöhemmin...

Ja nyt klo. 15.05 lisäys. Kävimme tänään siis ekaa kertaa kakkosten radalla. Rataantutustumisen aikana totesin, ettei tästä kyl tule mitään. Vaan aattelin, että eipä haittaa, käydään nyt kuitenki kokeilemassa...Uskomaton päivämme jatkui hienosti. Nelli teki puhtaan radan ja voitti! Mä sanoin kaikille, että tämä on varmaan unta, mutta älkää herättäkö minua. ;)

Huomenna jatketaan vielä yhdellä radalla.

8.2.09 Käytiin siis vielä yksi rata kakkosissa. Jatkoimme samaan malliin eli saimme viikonloppuna kisakirjaan jo kolmannen merkinnän kahden aikaisemman lisäksi. Nollaradalla sijoituimme harmillisesti neljänneksi. Kontaktit teimme hitaasti, joten niihin meni muutama ylimääräinen sekuntti tai ainakin sekunnin sadasosa, Olimme nimittäin reipas 0,4 sekkaa kolmosia hitaampia.

Mut olisihan se ollut vähän liikaa, jos yhtäkkiä yhtä sijoitusnollatulosta vaille kolmosissa. ;)

Kiitos kaikille onnitteluista! Valitettavasti en vieläkään tiedä mitä tapahtui tai mitä teimme eri tavalla. Toivon vain, että saamme jatkaa samalla tavalla seuraavissakin kisoissa. Seuraava tavoitteemme onkin kolmosiin nousu. ;)

 

Agilitykisat 15.11-16.11.08

18.11.2008 - 15:23 / Kategoriat: agility
Oulussa siis kisasimme kolme starttia. Lauantaina A-radalla tapahtui jotain omituista ja Nelli kompuroi renkaan kanssa. En tiedä katsoiko se johonkin muualle, ponnisti väärin vai mitä. Siihen kuitenkin tuhlaantui aikaa kun piti ottaa vähän vauhtia ja mennä se uudelleen. Lisäksi yksi rima tippui. Syynä tähän oli varmaankin se, että olin jonkin verran Nelliä edellä... Joskus sille tulee kamala kiire, jos olen edellä eikä se tee enää kunnolla vaan lähinnä ulisee, että "oota ku mä en ehi!". Tulos 10 ja yliaikaa.

Sunnuntaina C-rata meni upeasti lähes loppuun saakka, kunnes A:n alastulon tuo prkl paukautti ja meni jo seuraavasta esteestä ohi kun minä vielä odotin sitä kontaktia... Otin sen kunniaksi A:n uudelleen ja sitten ne kolme viimeistä loppusuoran estettä. Jeps, et sellainen hylkyrata. Oli kyl paras rata meidän viikonlopulta, viimeinen menikin säheltäessä. D-radasta en paljoa muistakaan, alussa meni A:n ohi ja katteli että minne minne, kun oli liikaa jäljessä. Alussa oli rengas, jonka halusin nyt onnistuvan kunnolla, joten en vedättänyt siinä kohdin. Sitten kepeillä tuli lopussa virhe ja otimme ne alusta uudelleen. Siispä kymppi taasen yliajalla.

Ensi viikolla on sitten tämän vuoden viimeiset kisat.
 

Agilityjen muistelot

22.10.2008 - 16:05 / Kategoriat: agility
Edelliskerran nollaradan jälkeen olemme käyneet jo kaksi kisaa ilman loistavia tuloksia. Pitäisi painaa taas paremmin mieleen kouluttajan tuumaukset, jotta saataisiin jotain aikaiseksi... Viikonlopun kisoista tuloksena kaksi vitosta ja hylky. Mutta ehkä se jossain vaiheessa meilläkin onnistuu! Kontaktit tehtiin jotenkuten, toisella radalla jopa erinomaisesti!

Meillä koulutusohjaaja vaihtuikin treeneissä ja vissiin kohta puolin vaihtuu vielä loppuvuodeksi toiseksi.
 

Agilitykisat 30.8-31.8

01.09.2008 - 21:49 / Kategoriat: agility
Päätin keskittyä viikonloppuna vain kontaktien tekemiseen ja oikean asenteen kehittämiseen kisoihin. Asko Jokisen radat olivat paitsi haastavia myös todella tiukilla ihanne ajoilla varustettuja.

Lauantain A-radalla teimme kontaktit pitkän kaavan mukaan. Muutoin puhdas hieno rata meni 3 sekkaa yli ihanneajan. Sijoituimme kisassa kolmanneksi ja seuranmestaruudessa toiseksi! Palkinnot olivat mitä mainioimmat. ;) Sunnuntaina jatkoimme samalla linjalla, mutta nyt en pitänyt Nelliä yhtä pitkään kontakteilla, joten saimme ykkösissä C-radalla toisen nollan! Viimeinen startti meni sitten hieman huonommin ja tuloksena 15, kaksi kieltoa ja yksi rima tippui. A-esteen alastulokontakti ei mennyt ihan niin kuin halusin ja Nelli meni sen jälkeen renkaan väärästä välistä ja loppusuoralla pyörähti yhden hypyn ohi.

Todella hyvät fiilikset jäi viikonlopusta!
 

Epäviralliset agilitykisat 25.8

26.08.2008 - 15:09 / Kategoriat: agility
Kävimme sitten harjoittelemassa kisatilanteen kontakteja. Namit laitettiin kuten treeneissä alastulokontakteille. Yhdelle puomin alastulokontaktille ei pistetty palkkaa vaan kävin palkkaamassa kädestä. Ja hienostihan ne meni! Kävimme sekä mölleille tarkoitetun että ykkösten radat. Mölleissä saimme vain palkkaamisesta virheitä, mutta ykkösissä olis tullut muutenkin hylky kun ohjasin putkeen kun olis pitänyt mennä puomille. ;) Se oli hankala kohta muutenkin ja muillekin tuli just siinä kohti virheitä ja hylkyjä.

Kunpa vain viikonloppuna Nelli olisi yhtä hyvin hanskassa... Kepitkin meni oikein hienosti! :)

 

23.8 Iisalmi

23.08.2008 - 14:38 / Kategoriat: agility
Kävimme Iisalmessa kisaamassa samalla kun kävimme appivanhempien luona. Tuomaroimassa oli Risse Koponen ja radat olivat suht vaikeita. Tällä kertaa kepit menivät molemmilla radoilla mallikkaasti, mutta kontaktit olivat surkeita. Nelli ei odotellut yhtään ja kiihdytti jo seuraavalle esteelle kun minä olin vielä odottamassa sitä kontaktia, mitä ei koskaan tullut. Ekalla radalla otin A-esteen uudestaan, koska loikkasi kontaktin. Siitä olisi tullut 15 jollen olisi ottanut A-estettä uudelleen, nyt siis hylky. Ensimmäisen radan jälkeen Nelli ei ilmeisesti ollut vielä päästellyt kaikkia höyryjä ulos, koska se meni tokallakin radalla tuhat lasissa silmälaput silmillä. Kolmesta esteestä ohi ja sitten hylky. Kun se teki rumasti vielä keinun, otin sen uudelleen ja saman tein sitten ulos radalta.

Että tällaista höyrypäisyyttä tällä kertaa. En tiedä mikä nyt auttaisi meidän ongelmaan...
 

Agilitykilpailut 16.-17.8

18.08.2008 - 20:44 / Kategoriat: agility
Käytiin viikonloppuna Nellin kanssa pitkästä aikaan kisaamassa yhteensä kolme starttia. Nelli revitteli menemään ja en pysynyt ihan matkassa mukana. Lisäksi kepit näytti tuottavan ongelmia, sillä kertaakaan Nelli ei hakenut ensimmäisellä kerralla oikeaa väliä. Tämäkin saattoi johtua siitä, että Nelli vain irrotteli eikä tehnyt tarkkaa työtä. Tuloksena oli 2 x hylky ja 5.

Pitää siis treenata keppejä. Kontaktit menivät melko hyvin, mutta vielä voisi mennä varmemmin ja pysähtyä paremmin alastulokontakteille. Jatkamme seuraavissa kisoissa myös siten, että pyrimme tekemään kontaktit hyvin. ;) Yhdessä stratissa Nelli hyppäsi renkaan väärästä välistä, joten sitäkin pitänee vielä treenata lisää. Uskon, että tähän vaikutti se, että vedätin Nelliä niin kauheasti eli olin paljon edellä tuossa kohtaan.
 

Epävirallinen agilitykisa 5.4.08

06.04.2008 - 11:46 / Kategoriat: agility
Oltiin Nellin kanssa harjoittelemassa ensi viikon agilitykisoja varten OKK:n epävirallisissa agilitykisoissa. Möllirata oli erittäin helppo, kuten mölliradan kuuluukin olla. Teimme nollan ja olimme nopeimpien joukossa. Kilpailevien rata olikin sitten ihan käsittämätön, kunnon kiemuroita riitti. Ainut mikä enemmän harmitti jälkeen päin oli se, että viimeisen puomin kontaktin tuo ryökäle meni hyppäämään yli. Se tuntuu olevan aina niin, että kun Nelli hoksaa, ettei näillä radoilla nameja ole kontakteilla ja kun on tarpeeksi rataa takana, niin se ei tee niitä kontakteja kuten pitäisi. ARGH! Joka tapauksessa voitimme 15 virhepisteellä, kun toinen tuloksen tehdeistä teki saman verran virheitä ollen kuitenkin meitä hitaampi. Lopuille tuli hylky, muissa säkäluokissa ei myöskään tullut paljon enempää tuloksia. Eli todella haasteellinen rata oli.
 

ohjausharjoituksia

27.11.2007 - 21:17 / Kategoriat: agility

Harjoiteltiin taas viemistä. Meillä meni aikas hyvin treenit. :) Nellin kanssa on harjoiteltava keinua niin, että se jää kontaktille. Tosi ärsyttävää, kun se paukaisee läpi.

Harmittelin tässä, etten ole ilmoittautunut viikonlopun agikisoihin. Kiireiden vuoksi unohtui... Mutta opiskelut alkaa olla kasassa ja FM-paperit tulossa!

 

takaleikkauksia ja valsseja

06.11.2007 - 21:02 / Kategoriat: agility
Tänään treenattiin siis takaleikkauksia ja valsseja. Näiden lisäksi oli eteen-käskyä pitkällä hyppysuoralla. Nelli meni eteen käskyllä oikein hyvin, mutta tätä voisi vielä voimistaa lisää. Itsellä pitää muistaa pitää liikettä yllä, eikä jäädä hipsimään mitään. Käskyjen ajoituksella on merkitystä siihen, tippuuko rimat. ;) Meillä ei yleensä tipu, mutta jos tippuu, niin voi katsoa itseään peiliin. :D
 

hallintaa ja ohjausta

31.10.2007 - 19:48 / Kategoriat: agility
Menimme ensimmäisellä kerralla tämän kertaisen radan puhtaasti läpi, mutta tyylipisteitä ei ohjauksesta jaettu. ;) Oli nimittäin tosi kiemurainen rata ja mulla oli tosi hankalaa muistaa sitä. Seuraavilla kerroilla mun piti pyrkiä pitämään koira hanskassa ja välttää ohjaamasta niin, että koira tekee suuria kaarroksia. Kyllä se niin vain on, että treenata pitäisi, siis emännän lähinnä. Koirahan menee hyvin. Yksi oppimisen aihe on kuulemma liikkeen ylläpitäminen, kouluttaja joutuikin suorituksen aikana huutelemaan liikuliikuliikuliiku rallatusta. Se kyllä tepsi! :D Mutta hyvä pari kuulemma olla.

 

agilityä

23.10.2007 - 22:57 / Kategoriat: agility
Hallintaa harjoiteltiin paljon ja ilmi tuli sellainen, että mun pitää enemmän kehua koiraa ja palkita kunnolla. Ja koska virheet johtuu aina minusta, niistä ei voi rankaista koiraa. Eli iloisemmalla meiningillä jatkossa, ettei tule puuduttavaa koiralle!
 

KAS:n agilitykisat 21.10

22.10.2007 - 09:50 / Kategoriat: agility

Ja sunnuntaina sitten tehtiin pitkästä aikaan hylätty rata... Tämä rata oli kyllä melko hyvä muuten, mutta yksi putki suoritettiin väärästä päästä. Kyllä oli harmillinen juttu, en saanut Nelliä enää pois huudettua kun se oli lukinnut väärän pään. Viimeinen rata oli sitten taas sellainen söhläysrata. Viikonlopun viimeinen kontaksi (A-este) hypättiin yli, vaikka käskytin ihan kunnolla. Siis se hidasti kyllä, mutta sitten loikkasi. ARGH! Sitten se meni yhden putken ohi, kiersi sen takaa ja tuli lopulta oikein, jonka jälkeen se heti teki toisen kiellon pituudella eli meni ohi. Tuntuu, että Nelli painelee melkeen yhtä sokeana kisoissa kuin minä itsekin. :P Tulos siis 15 ja söhellyksistä huolimatta alle ihanneajan.

Kun nyt katsoin noita lappusia, niin taisi lauantain tulos sittenkin olla kymppi! Ilmeisesti siitä yhdestä hypystä ei tullutkaan kieltoa, kun se ei tainnut ehtiä sen ohi vaan ainoastaan vähän pyörähti siinä. Sekin rata oli reilusti alle ihanneajan...

 

KAS:n agilitykisat 20.10

20.10.2007 - 15:43 / Kategoriat: agility

Tänään oltiin kisaamassa yhden startin verran. Rata oli mukavan selkeä. Mulla vaan meni vähän pasmat sekaisin, kun tuli rataantutustumisesta, niin Nellille oli sillä välin sattunut jotain silmään. Se näytti vähän kummalliselta, ilmeisesti vilkkuluomi oli silmän päällä ja Nelli hieroi sitä kovasti. Kaadoin siihen vähän vettä, josko sinne olisi mennyt roska. Siinä miettiessä mitä tehdä oli jo meidän vuoro ja silmä alkoi näyttää normaalilta. Eikun radalle siis.

Alku meni yllättävän hyvin, Nelli otti hyvin A:n alastulokontaktin, sitten putken jälkeen ilmeisesti vedätin liikaa, koska yksi rima tippui. Keinukin meni oikein mukavasti ja vauhdikkaasti. Puomissa samoin kontaktit otettiin kaikki, mutta sen jälkeinen hyppy meni vähän ohi, joten siitä kielto. Kolmanneksi viimeinen este oli kepit putken ja hypyn jälkeen. En saanut Nelliä tarpeeksi hallintaan ja se pyyhälsi ensin keppien ohi. Virheitä siis 15. En jäänyt odottamaan tuloksia, mahdollista on, että aikavirhettä tulee päälle.

Huomenna on sitten kaksi rataa...

 

Hyppyrata

09.10.2007 - 20:44 / Kategoriat: agility

Tällä kertaa kouluttaja oli päättänyt ottaa meillä kolmosluokkien hyppyrataa, joka oli kyllä melkoinen kiemura. Olin ihan hukassa, että miten mä ohjaisin koiraa. Siinä katselin muutaman suorituksen ja ajattelin kuudesta vaadittavasta esteestä selviytyä neljästä ensimmäisestä. Ja sehän meni yllättävän hyvin! Sitten minun oli pakko kysyä neuvoa, että miten loppu suoritettaisiin. Minun piti tehdä uusi kuvio eli peruuttamalla ja sitten kuljettamalla koiraa oikealle esteelle selvisimme hienosti loppuun saakka.

Toinen osa rataa sitten olikin tosi helppo, ainakin omasta mielestä eikä siinä ollutkaan mitään ihmeellistä. Nelli meni oikein mallikkaasti. Vieläkö tämä ohjaaja osaisi kunnolla palkita koiransa. ;)

 

vauhdikas viikonloppu

18.09.2007 - 15:00 / Kategoriat: agility

Oltiin Nellin kans taas agilitykisoissa viime viikonloppuna. Vauhtia piisas, mutta suoritukset eivät olleet sitten ihan niin tarkkoja. Lauantain eka startti meni kyllä huonosti, koira ei paljon ollut kuulolla. Ilmeisesti haistoi kasvattajan, jonka luokse pyrki koko radan ajan. Tuloksena 15, kun kahdesti meni renkaan ohi ja A-alastulokontaktia ei ottanut. Toka rata oli jo paljon parempi, siitä 5 ja nopein aika, joten sillä päästiin palkintosijoille kolmanneksi. Nelliä veti putken suu niin paljon, että ei malttanut tehdä kunnolla puomin alastuloa. Sunnuntaina ei ollut hullumpi rata, ihan itse sitten möhläsin sen vitoseksi, kun ohjasin keppien ohi. Olin yksinkertaisesti väärässä paikassa.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvä viikonloppu, vaikka olisi niitä nolliakin saanut tulla. Nellillä on vielä valeraskauskin päällä, niin pitänee olla tyytyväinen näihin tuloksiin.

 

radanpätkää ja kontakteja

11.09.2007 - 10:14 / Kategoriat: agility

Kiitos Tiinalle radoista! Treenattiin siis pieniä radanpätkiä, joissa erilaisia hyppykulmia ja pujotteluakin useampaan kertaan. Kokeiltiin myös uudenlaista olanyliheittoa, toimi ihan ok. Lisäksi otimme kontakteja kaikilla kontaktiesteillä. Puomi ja keinu meillä pitäisikin olla ihan kunnossa, mutta A:ta yritettiin ottaa paljon, että muistuisi sitten viikonloppuna miten se piti oikeastaan suorittaakaan. Otin kontakteja nyt naksun avulla ja Nelli teki aivan upeita kontakteja! :)

Ennen treenejä otettiin vähän paikallaoloa ja treenien välissä vielä seuraamista ja kaukokäskyjä. Nelli tekee kaukkarit nyt tooosi hitaasti! En tiedä johtuuko se takapalkasta, että se tekee kuin hidastetusti. Tietenkin pääasia, että tekee kuitenkin, mutta näitä pitäisi kyllä hioa.


 

KAS agilitykilpailut 2.9.07

02.09.2007 - 15:23 / Kategoriat: agility

Tänään Nellin piti ilmeisesti päästellä höyryjä ekalla radalla, sillä se veteli ihan miten sattui. Ei ollenkaan normaalia meininkiä siis. Tosin sama virhe taas tuli, eli A-esteen alastulokontakti jäi tekemättä vaikka mielestäni näytin sen hyvin. Sen jälkeen se ohitti muurin ja korjatessa tiputti muurin palikat. Sitten vielä meni yhden esteen ohi, oisko ollut hyppy. Eli yhteensä 20 virhepistettä, kumma kyllä ei yliaikaa... Oltiin vissiin kuudensia.

Toka radalla päätin käskyttää paremmin, etenkin A-esteen piti onnistua nyt. Rata menikin todella kivasti, mutta sitten tein pienen ohjausvirheen ja ohjasin koiran ohi yhden hypyn. Muita virheitä ei onneksi tullut, vaikka hankalia kohtia kyllä oli radalla. Tuloksena siis 5 ja 2. sija. Eli saimme myös tänään ruusukkeen ja lahjakortin. ;) Jee!

Mutta kokonaisuudessaan jäi kyllä hyvä fiilis viikonlopun kisoista! Nolla tietenkin lämmittää mieltä eniten, mutta sekin on hieno saavutus ettei yhtään hylkyä tullut! Meillä on ihan kiva meno päällä, ehkä noita nollia vielä sattuu enemmänkin, tai sitten ei. 

 

KAS agilitykilpailut 1.9.07

01.09.2007 - 17:39 / Kategoriat: agility
Olipa kylmää ja vielä vettäkin satoi, mutta kyllä kannatti! Eka meni hirmu hyvin yli puolen välin ja keppien jälkeen mulla taisi hellitä ote, kun oli lähellä, että meni putken ohi ja sitten se hyppäsi A-esteen alastulokontaktin ja sitten vielä putken jälkeen tiputti riman. Yhteensä siis 10 virhepistettä ja seitsemäs sija. Toka rata oli hyppyrata, mikä oli vähän silleen mulle hankala, ettei meinannu oikein painua mieleen. Mua jännitti vielä enemmän kuin ekalla radalla, kun sekin kuitenki oli melko hyvä. Ja voi vitsi mitkä tuuletukset maaliin tullessa! Tehtiin meidän eka nollarata kisoissa!!! Sijoituimme toiseksi. Joskus meilläkin onnistuu... :D Huomenna vielä kaksi rataa.
 

epäviralliset agilitykilpailut

29.08.2007 - 13:50 / Kategoriat: agility

Maanantaina käytiin kokeilemassa taitojamme epävirallisissa agilitykilpailuissa Kiimingissä. Mentiin sekä möllirata että kilpailevien rata. Möllirata oli melko helppo ja tehtiinkin nollarata, mutta meitä ei palkittu, koska Nelli on kilpaillut ykkösissä. Kilpailevien rata oli melko kimurantti, mutta selvisimme kohtuullisesti. Ongelmaksi muodostui kuitenkin kepit, se ah niin ihana este, mitä ollaan jankattu ja jankattu. Ei voi tajuta mikä siinä on niin vaikeaa suorittaa kunnolla. Nelli yritti viimeiset kaksi väliä passata ja syöksyä suoraan renkaalle. Ja sitten kun sinne renkaalle asti vihdoin päästiin, niin sehän piti suorittaa ensin väärin (meni renkaan vierestä). Siispä yhteensä 15 ratavirhettä ja runsaasti yliaikaa! Tuloksena 31,99, mutta kun se oli ainut tulos voitimme kisan! Ja saimme palkintoja. :D

Eilen ei valitettavasti päästy ollenkaan toko eikä agilitytreeneihin, koska olin työmatkalla. Agilityyn olisi vielä ehtinyt käymään, mutta kun ei jaksanut, kun oli herännyt aamulla klo. 4.20 ja nukkunut vajaa 6 tuntia...

Viikonlopun kisoja silmällä pitäen täytyisi kuitenkin käydä jokunen ilta treenaamassa. Muun muassa etenemistä, kontakteja ja etenkin niitä keppejä voisi käydä treenaamassa. Lisäksi äippä on luvannut hieroa kummatkin kisakuntoon torstaina. ;)

 

hankalia kulmia

22.08.2007 - 19:51 / Kategoriat: agility

Agilitytreenit meni ihan mukavasti taas. Treenissä otettiin hyppyjä ja keppejä hankalissa kulmissa, niitä saatais kyllä treenata enemmän omalla ajalla. Minusta kyllä tuntuu, etten minä koskaan osaa olla oikeassa paikassa ohjaamassa. :/ Muuten ei sen kummallisempia juttuja tästä.

Vitsi kun olis aikaa treenata! Ens viikolla on kumminki jo kisat...

Nelli pääsi Petro-aussin kanssa lopuksi vielä paikallaolo treeniin. Siinä oli aika kovat häiriöt, joten otettiin ihan lyhyesti. Hyvä kun pysyi!

 

agilitykisoihin

20.08.2007 - 09:05 / Kategoriat: agility
Menin sitten ilmoittamaan Nellin agilitykisoihin 1.-2.9. Ei kyllä ehditä paljoa treenaamaan, mutta pitäähän sitä joskus kisoissakin käydä. Edellisestä kerrasta alkaa olla puol vuotta...
 

...ja lisää kotiläksyjä

14.08.2007 - 22:03 / Kategoriat: agility

Ei sitten olla treenattu vähään aikaan agilityä, mutta sitä ei ehkä olisi uskonut tänään treeneissä. Meijän ryhmässä on kolmosluokkalaisia ja joku muukin ykkösluokkalainen meidän lisäksi. Meille oli rakennettu aika kinkkinen rata heti ekoihin treeneihin ja itseäni epäilytti kovasti mitä siitä tulisi. Etenkin pelkäsi, etten muista rataa. Ja otettiin sellainen politiikka, että aina aloitetaan alusta, jos jokin menee pieleen. Mepä vedettiin kerralla mainiosti koko rata läpi! Voi, että tuntui hyvältä!

Sitten pistettiinkin uudelleen suorittamaan rataa toista kierrosta. Siinä tuli suorittaa eri kohdat tietyllä ohjaustyylillä. "Tässä" -käsky ei ole meillä tarpeeksi selvä. Saatiin siis treenattavaksemme tuota käskyä vahvemmaksi. Myös hankalassa kulmissa olevia hyppyjä pitää treenata lisää, että koira osaa paremmin hakea niitä.

 

agitreenit

02.05.2007 - 19:39 / Kategoriat: agility

Jännityksellä odotin, että mitenhän Nelli nyt oikein tällä kertaa revittelee treeneissä. Tällä kertaa se kuitenkin kuunteli, vaikka muuten oli kuin tykki. Eka pätkä oli osa viikonlopun kisojen rataa, joka oli kuulemma ollut hankala kohta. No, meillä myös osoittautui suoran putken jälkeen vinossa oleva hyppy vähän hankalaksi, kun ekalla kerralla kuula tuli kuin tykin suusta putkesta eteenpäin. Ei se yhtään katellut, että missä minä oikein olen. Eli uusiksi otettiin ja kouluttajalta sain neuvon ottaa koira paremmin haltuun. Tällä kertaa sitten käskytin taas tuttua 'tässä' käskyä ja tulihan se sieltä mua kohti vähän ja sitten rata menikin hienosti.

Toiseksi treeniksi kouluttaja oli päättänyt ottaa meille hallinta ja ohjaustreeniä hyppyneliössä. Eli ensin pyöriteltiin koiraa ympyrässö ja sitten otettiin valsseja ja vaihdettiin suuntaa / tehtiin kahdeksikko. Aika kamalat kaarroksen Nelli otti, mutta yksistään mun vika kun en tarpeeksi hyvin näyttäny vartalolla, mihin päin seuraavaksi... Toka kerta menikin taas paremmin kun pidin mielessä, kuin ohjata tällä kertaa. Ja ihan treenin lopuksi, kun treenaajia oli niin vähän tällä kertaa, otettiin muutaman kerran keppitreeniä siten, että putki oli häiriönä. Eipä se kamalasti näyttäny siinä sivussa Nelliä häiritsevän. Seuraavalla kerralla sitten vaikeammin, eli siihen suoraan eteen putken suu. ;)

Ja koska treenit loppu ajoissa, ehdin ottamaan Nellin kanssa vielä vähän kontakteja. Kyllä täytyy sanoa, että se tajuaa nämä melko hyvin. En sitten viitsinyt ottaa kuin kerran kutakin kontaktiestettä. Ja huomio, tällä kertaa namit tulivat vain mammalta! Päätin vielä viimeiseksi ottaa tokon estehyppyä. Tällä kertaa tein niin, että heitin namia kauemmas ja sitten käskin koiran hypätä. Sitten välillä otin myös istumisen tähän mukaan. Ja välillä olin heittävinäni namin, mutta sitten heti kun koira oli hypännyt ja mennyt riittävän kauas, annoin 'istu' käskyn ja siitä heti palkkaus kun istui. Saattaa jopa toimia meillä tällä tavalla tämä opettelu. :)

 

Agilitykisat ja eläinmessut

01.05.2007 - 19:34 / Kategoriat: agility

Lauantaina kävin työskentelemässä KASin agilitykisoissa 1 ja 2 luokissa. Aussejakin oli viikonlopun kisoihin ilmoittautunut mukavasti. Valitettavasti ratojen seuraaminen ei kauhean hyvin onnistunut, sillä työnskentelin pöytäkirjanpitäjänä tietokoneella. Keskittyminen meni siis enemmän tulosten kirjaamiseen. Näin myös ihanan Sumu aussievaavin, joka oli kyllä todella lutunen nallukka! <3

Minut oli kutsuttu sunnuntaiksi tuomaroimaan eläinmessuille pet-gerbiileitä. Aamulla jouduin käymään ensin agilitykisoissa töissä, sitten hain Nellin matkaan ja eiku Club Teatrialle. Siellä sitten käytiin antamassa verinäyte Hannes Lohen DNA-tutkimuksia varten. Näytteenotto oli Nellille vähän kauhukokemus, se rimpuili ja murisi, oli ihan kauheaa kun pidettiin väkisin kiinni. Olisi ehkä pitänyt kokeilla toista taktiikkaa... No vaikka verta lenteliki koirasta ympäriinsä, saatiin näyte otettua ja olemme kantaneet kortemme kekoon tässä asiassa. Toivotaan, että tutkimukset tuottavat tulevaisuudessa tulosta! :)

Koulujutut hieman häiritsivät Wapun juhlintaa, mutta ei liikaa. ;) Nyt pitäisi taas paneutua kirjoittamiseen... Olen päättänyt, että pidämme tämän kuukauden taukoa hakutreeneistä ihan vain mun opiskelujen vuoksi. Saa nähdä miten se Nelliin vaikuttaa, nimittäin jo nyt kun ei ehdi joka päivä touhuta, niin koira kyllä keksii omaa tekemistä. Se kantelee meille jatkuvasti käsineitä ja jalkineita, ei sillä, että haluaisi ulos vaan siksi, että on kiva olla hyvä tyttö. :P

 

Agilityn huumaa

25.04.2007 - 19:29 / Kategoriat: agility

Huumaapa tosiaankin, tai ainakin koiralla oli huisin hauskaa omia ratoja vetäessään... Huh huh! Kouluttaja oli päättänyt ottaa meille kisanomaisesti MM-radan. No, se ei itsessään vaikuttanut miltään kohtuuttomalta, vaikka siltä kuulostaakin, mutta muttaah... Nelliä vetää kontaktiesteet vähän liikaakin, ehkä on aika alkaa opettelemaan niitä ilman nameja. Tai niin, että palkka tulee minulta.

Onneksi ei olla menossa viikonloppuna kisoihin! Mutta olen menossa itse KASin kisoihin töihin. Kiva käydä katsomassa muiden suorituksia. ;) Viikonloppu vaan on ihan täyteen puukattu jyrskähommien vuoksi, sunnuntaina olen tuomaroimassa pet-gerbiileitä eläinmessuilla. Mietinkin tässä, että pitäisikö Nelli ottaa matkaan. Siellä nimittäin olisi mahdollisuus otattaa verikoe 6 euron hintaan Hannes Lohen tutkimuksia varten. Tulis paaljon halvemmaksi kuin eläinlääkärillä käynti...

 
Kirjoittaja

Nellin, Nitan ja Pihkan elämää ja vähän emännänkin.

Nelli ja Nita
Omat wuffet

Namikiss Early Bird

"Nelli"

s. 30.6.2002

[[split]]

Anyway Sea Wind

"Nita"

s. 7.9.2004

[[split]]

Nenitan Adorable Royal

"Pihka"

s. 9.5.2009

[[split]]

Muistoissa

Sabelin Emma

"Emma"

s. 12.3.1998 k. 27.9.2011