Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Nellin kanssa treenailua

10.07.2009 - 14:50 / Kategoriat: hakutreeni, Nellin reenit, agility

Käytiin keskiviikkona pitkästä aikaan hallilla treenaamassa. Otettiin siis agilityä ja erityisesti kontakteja. Yritin saada Nelliä kiihdytettyä pyörittämällä muutamaa hyppyestettä ympäri ja sieltä sitten puomille, A:lle tai keinulle. Jos oikein vedätän, niin rimat tuntuu kyllä tippuvan, mutta kontaktit meni oikein nätisti. Otettiin myös keppejä siten, että vedätin sivulle ja eteen.

Käytiin ihan normaalisti lämmittelemässä ennen treenejä, mutta jälkiverryttely oli lähinnä pikku kävely. Olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon niin treenatessa, että verryttelyissä, ettei olla vähään aikaan oikein tehty mitään. Nelli oli nimittäin seuraavana aamuna jäykän oloinen, portaat tuli todella hitaasti alas. Siispä päätin heti vähän hieroa ja venytellä sitä. Se tuntuikin auttavan heti.

Päätin, että katson vielä työpäivän jälkeen torstaina, että pääsemmekö hakutreeneihin. Lenkkeily sujui hyvin, joten päätimme lähteä. Meillä menikin treenit erinomaisesti! Otettiin siis neljä maalimiestä irtorullilla. Ensimmäinen oli kuopassa ihan istualteen. Pienen pieni haukku pääsi maalimiehen luona, mutta tosi reippaasti toimi, ei vaikuttanut pelokkaalta tms. Toinen maalimies oli umppari, sellasen kehikon ja maastokankaan alla. Tämän Nelli ensin kiersi ja sitten toi suoraan rullan minulle. Ihan hiljaa työskenteli. Kolmas maalimies oli melko lähellä hassussa makuuasennossa. Nelli toimi todella hienosti, mutta ottikin yllätyksekseni kiintorullan. Ja kun maalimies ei huomannut tätä eikä reagoinut heti näytöllä, niin Nelli oli vähän sekaisin kun maalimiehellä oli rulla kädessä. Siinä sitten pienet haukut pääsi. Muuten meni tosi hyvin. Viimeinen maalimies oli hankalasti suopursujen keskellä makuuasennossa. Nelli työskenteli hyvin ja toi yllätykseksi taas kiintorullan, vaikka olin sitä juuri edellisen yllätyksen vuoksi kiristänyt. Tällä kertaa tajusin huutaa maalimiehelle, että palkkaa Nellin. Viimeinen meni siis aivan erinomaisesti! WAU! Olin todella hämmentynyt. ;)

 

Treenauskausi avattu

23.01.2009 - 11:42 / Kategoriat: Nellin reenit

Nyt on sitten aloitettu tämän vuoden treenikausi. Tokokoetta vartenhan emme treenanneet kauheasti tämän vuoden puolella. Yhden kerran käytiin hallilla ja se oli siinä. Seuraavaa koetta varten tarkoitus on pistää kuntoon jättävät liikkeet sekä maahan meno noin yleensä.

Itse aloittelen toko-ohjaajana eli olen varsinaisen kouluttajan apuohjaaja. Kerroilla joilla hän ei pääse treeneihin on minulla vetovastuu. Tarkoitus on silloin ainakin tehdä paljon erilaisia paikallaolo harjoituksia.

Agilitytreenit alkoivat eilen ja ne meni oikein kivasti. Innolla odotan taas, että päästäisiin kisaamaankin. ;)

 

Nelli reenailee

02.07.2008 - 12:09 / Kategoriat: Nellin reenit
On taas tullut vähän huonosti täyteltyä tätä treenipäiväkirjaa. ;) On niin kamalasti muuta mietittävää juuri nyt, etten ole ehtinyt tätä päivittää. Treenailutkin jää meillä ihan muutamaan kertaan ennen elokuuta...

Eilen kävimme treenailemassa tokoa. Otettiin ruutua, paikallaoloa, seuraamista ja pysäytyksiä, noutoa ja luoksetuloa. Eli vähän sekalainen treeni, jossa kokeilin miten koira toimii ja toimihan se! Nelli oli niin kamalan innoissaan treeneistä taas. Kaikkea pientä hiomista tarvitaan, mutta periaatteessa voitais vaikka mennä suorilta kisoihin. Edellis viikolla kävimme myös treenailemassa samalla nurmialueella, mutta silloin satoi ja paukkui ukkonen, joten ei tehty kovin montaa juttua. Silti koira toimi hyvin, into riitti.

Viime viikolla käytiin hakuilemassa. Otettiin kolme maalimiestä. Nelli ei aluksi meinannut lähteä ollenkaan, mutta sitten kun haki maalimiehet, niin kaikki meni hyvin. Ei tainnu pahemmin kellekään haukahdella ja muutenkin oli tosi reipas. Välillä ei tuullut yhtään, joten ei ehkä saanut hajua maalimiehistä ja sen takia ei mennannut lähteä. Mutta koiranhan pitäisi käydä kuitenkin tarkistamassa asia, riippumatta siitä saako heti hajua. Pitäisi treenata myös tyhjiä jossain vaiheessa.

Nelli on siis parantunut hyvin leikkauksesta ja elämme jo ihan normaalia elämää ilman rajoituksia. Haava on umpeutunut kauniisti. Mahassa on lähinnä itikan pistoja, ja niitä itikoita tosiaan riittää!
 

agilityä ja tokoa

18.05.2007 - 18:08 / Kategoriat: Nellin reenit

Käytiin tänään jälleen hallilla reenaamassa. Agilityllä aloiteltiin ja harjoiteltiin tänäänkin hyppyjä takaa käskyllä ja keppejä vaikeasta kulmasta. Laitoin neljä hyppyä riviin ja kepit n. 90 asteen kulmaan hyppyihin nähden. Oli kyllä vaikeaa, etenkin kepeille meno, mutta onnistui se muutaman kerran. Nellillä meinasi taas olla sellainen draivi, ettei se paljon mun ohjauksista piitannut vaan syösyi esteelle, jonka seuraavaksi edessään näki. Huoh! Mutta niin paljon meni hyvinkin, ettei viitsi tästä masentua, ainakin koira nauttii!

Tokossa treenattiin erityisesti luoksetuloa. Näyttää toimivan suht hyvin, kun pistän Nellin taakse namin ja kutsun luokse ja pysäytyksen jälkeen se saa hakea namin. Eli treenataan tätä taakse palkkaamalla. Välillä ongelmaksi meinaa muodostua se, ettei Nellin mielestä ole mitään järkeä jättää namia ja tulla mua kohti. Lisäksi otettiin vähän kaukokäskyjä, estehyppyä ja seuraamista sekä yhden minuutin paikallaolo, kun olin poistunut hallista.

Tuli kyllä sellainen olo näiden harkkojen jälkeen, että tekisi mieli taas joskus kisata. Siis näyttää kovasti siltä, että etenemme asioissa! :) Syksyksi on suunnitteilla osallistua tokon avoimenluokan kisoihin ja tietty agilityssäkin tehdään useampi startti.

 

reenausta pitkästä aikaan

17.05.2007 - 17:37 / Kategoriat: Nellin reenit

Olen ollut sairaana ja työmatkoilla, joten ei olla kauheasti tehty mitään Nellin kanssa. Tänään helatorstaina päätin kuitenkin lähteä lenkin jälkeen halliin. Minulla oli molemmat koirat mukana. Onneksi halli oli tyhjä ja pääsin treenaamaan molempien kanssa. :)

Päätin ottaa Nellin kanssa keppejä eri kulmista ja taas oli lähellä häiriöesteitä. Meni ihan hyvin, mutta pitää enemmän selkeästi treenata lähettämistä kepeille vasemmalta puolen. Kontaktejakin otettiin vähän, mutta nyt palkka tuli vain minulta. Näitä ei kuitenkaan viitsi ottaa kauheasti, kun niissä ei varsinaisesti ole ongelmia. A esteellä kyllä voisi paremmin jäädä odottelemaan alastulokontaktille.

Sitten päätin ottaa ohjausta ja hyppäämistä esteen takaa. Olin todella yllättynyt, että Nelli tajusi heti mistä on kyse. Me ollaan ehkä pari kertaa treenattu aikaisemmin hyppyjä "takaa" - käskyllä! Nelli selkeästi osasi jo käskyn, mutta treenattiin sitä sitten aika paljon. Tätä pitää alkaa käyttämään tästä lähin, sillä se näyttää osaavan jo käskyn.

Agilityn lisäksi otettiin hieman tokoa. Paikallaolo piilossa ollessani näyttää menevän hyvin, kyllä se varmasti kohta pysyy sen 2min ainakin, vaikka olen kokonaan piilossa! :) Estehyppyä otettiin siten, että nami oli palikan päällä aika useamman metrin hypystä ja Nelli sain käydä hakemassa sen "hyppy"-käskyn jälkeen. Ja kun nami oli syöty, annoin "istu"-käskyn ennen kuin se siirtyi minua kohti. Ihan kivasti meni.

Nitan kanssa sitten otettiin vähän hyppyjä, keppejä, putkea ja puomia. Jos pisti hypyt 45cm:n korkeuteen, niin se tuli vaan niiden ali erittäin sujuvasti. 35cm:n hypyt se hyppii kauniisti. Elikkä selkeästi pitää alkaa treenaamaan korkeampia hyppyjä... Keppi harjoittelu meni silleen, kuin näin alkeissa voi vain mennä, eli paaaljon treeniä pitäisi tehdä. Mutta ei mahdottomalta tunnu. Putkethan on opittu jo ihan hyvin aikaisemmin, joten niissä ei mitään ihmeempää, hyvin menee vaikka putki olisi ihan mutkalla. Kontaktiesteissä pitäisi harjoitella kontakteja. Nooh, jospa me päästäis joskus ryhmäänkin asti, niin pääsisi kunnolla treenaamaan tuota... 

 

Agilityä, ja vähän tokoakin

17.04.2007 - 10:19 / Kategoriat: Nellin reenit

Ennen agilityharkkoja otimme Nellin kanssa vähän tokon estehyppyä. Ongelmamme on sellainen, että koira ei hyppää kauas ja palaa vieläpä takaisin päin lähemmäs hyppyä. Näin takaisin hypyssä koira paukuttelee hyppyä kun ei ole tilaa hypätä kunnolla. Tähän olisi varmasti kannattanut puuttua jo alokasluokan hyppyä harjoitellessa, vaikka siinä ei ongelmia tietenkään synny. Nyt olen laittanut namipalan kauemmas hypystä, jonne koira tietenkin säntää iloisesti ja istuttanut koiraa tämän jälkeen ja palkannut vielä taakse.

Agility treeneissä tuntui, ettei Nelli kuunnellut oikein mitään, oli vain riehumassa siellä. Nellillä on vielä ikävä tapa komentaa minua, jos minä teen väärin tai jos lopetan kun virhe tulee enkä palkkaa. Välillä kovin raivostuttavaa. Nooh, meni meillä jotkut osiot tosi hyvinkin. Mutta kaikkein suurimmaksi ongelmaksi näytti muodostuvan sellainen kohta, jossa hypyltä tullaan 90 asteen kulmassa kepeille, se ei yksinkertaisesti suostunut menemään niitä oikein, vaikka kuinka yritin ohjata oikein. Pitää siis treenata enemmän tällaisia...

 
Kirjoittaja

Nellin, Nitan ja Pihkan elämää ja vähän emännänkin.

Nelli ja Nita
Omat wuffet

Namikiss Early Bird

"Nelli"

s. 30.6.2002

[[split]]

Anyway Sea Wind

"Nita"

s. 7.9.2004

[[split]]

Nenitan Adorable Royal

"Pihka"

s. 9.5.2009

[[split]]

Muistoissa

Sabelin Emma

"Emma"

s. 12.3.1998 k. 27.9.2011